Pääsisikö veneellä Pyhäjärveltä Saimaalle? – työn alle esiselvitys pienveneväylän rakentamisesta Puhokseen 7.2.2022 4:00
Pääkirjoitus | Puruveden seudun matkailutoimiala on tärkeä kesätyöllistäjä – kesätyö tai harjoittelupaikka sitouttaa kotiseudulle 3.2.2022 13:00
Törönmökiltä-kolumni | Kuka putsaa vaikut monipaikkaisen asujan korvista – Jari Silvennoinen ihmettelee myös, miksi vakituinen asunto voi toisessa kunnassa olla 15 metrin päässä rannasta, toisessa ei 3.2.2022 11:00
Hevostenhoitoa, tiskaamista ja myyntityötä – Nuoret ovat jo etsineet ja löytäneet kesätyöpaikkoja Punkaharjulla 3.2.2022 4:00
Punkaharjun koulubudjetin paukkuminen merkitsee lisärahan tarvetta sivistystoimelle, lausunto käsittelyssä torstaina – väistötilatkin maksavat yli puoli miljoonaa vuodessa 2.2.2022 18:51
Oireiset testataan, tartunnan saaneet eristetään ja altistuneet joutuvat edelleen karanteeniin Sosterin alueella – Menettely poikkeaa osin yleisestä valtakunnallisesta käytännöstä 2.2.2022 7:11
Rekat tukkivat 14-tietä Putikosta etelään – Kaksi rekkaa jäi jumiin, tie on suljettu liikenteeltä 1.2.2022 19:49
Snowcrossin SM-kisakausi alkaa Parikkalassa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna, yli kahdensadan kuskin joukossa vahva edustus Puruveden alueelta – "Varmasti monella on jo tarve päästä paikan päälle aistimaan tunnelmia" 1.2.2022 11:00
Mestarin opissa | Tonnin jäälohkare ei irtoa Puruvedestä ilman sahuria – kokenut Hannu Kutvonen kouli Kerimäellä vaihtomiestä vaativaan työhön: "Ei työnnetä täysillä, vaan kohtuudella" 29.1.2022 4:00
Perinnehoito | Kalevalainen jäsenkorjaaja ei niksauttele, vaan painelee hellästi – punkaharjulainen Susanna Laamanen opiskeli kehoa tasapainottavan hoitomuodon. "Paras palkinto on, kun ihmiset liikkuvat hoidon jälkeen paremmin." 28.1.2022 9:39
Keksi naseva nimi uudelle Leader-yhdistykselle – Nimikilpailun voittaja palkitaan 200 euron arvoisella lahjakortilla 27.1.2022 15:00
Pintaa syvemmältä: Merja Kuuramaa | Traktorillako töihin, kysyy enonkoskelainen tienkäyttäjä – Seututien talvihoito on ollut surkeassa jamassa ja tiellä kulkijat pelkäävät oman sekä toisten turvallisuuden puolesta 27.1.2022 11:30
Yritys | Kodinkoneliike myytävänä Punkaharjulla – Ikääntyvän väestön keskuudessa palvelevalle liikkeelle on tarvetta, sanoo yrittäjä Taisto Pulkkinen 26.1.2022 14:23
Iso mutka matkaan | Punkaharjun kouluhankkeen tarjoukset ylittivät arvion viidenneksellä, lisärahaa tarvitaan 2,2 miljoonaa euroa. "Erittäin paha juttu", sanoo tekninen johtaja Kari Tikkanen. 26.1.2022 12:55
Koronavuosi lisäsi kiinnostusta myytäviä yrityksiä kohtaan – moni ikääntynyt yrittäjä kuitenkin vielä etsii jatkajaa, kertoo yritysneuvoja Katja Remes 26.1.2022 7:18
Savonlinna purki liikuntatilojen käyttörajoitukset – aikuisetkin pääsevät taas halleihin harrastamaan 25.1.2022 15:55
Aluevaalit | Suomalainen, Laamanen, Stenberg, Kilpeläinen, Järvinen – Mitä miettivät Puruveden seudun uudet aluevaltuutetut? "Savonlinnan kaupungin esimerkki osoittaa, että taloudellinen tasapaino voidaan saavuttaa ilman palveluverkon karsimista." 24.1.2022 16:59 Aluevaalit | "Aluevaltuustoista tulee karsimisvaltuustoja", enteilee Lauri Niiranen – Enonkosken ääniharava on kiinni valtuustopaikassa 24.1.2022 17:18 Savonlinnan seutu menestyi aluevaalissa, puolueista keskusta oli ykkönen– Savonlinnan seudulta aluevaltuustoon 21 valtuutettua 24.1.2022 14:55 "Juhlakahvit torilla juodaan helmikuussa jäänveistokisojen aikaan", sanoo kunnanjohtaja Minna Laurio – Enonkoski voitti aluevaalien äänestyshaasteen 24.1.2022 14:17 Aluevaalit | Keskustan Sinikka Musikka ja Eeva-Liisa Auvinen ylivoimaisia Kiteellä – kaupunki sai neljä paikkaa Pohjois-Karjalan aluevaltuustoon 24.1.2022 17:15
Aluevaalit | "Aluevaltuustoista tulee karsimisvaltuustoja", enteilee Lauri Niiranen – Enonkosken ääniharava on kiinni valtuustopaikassa 24.1.2022 17:18
Savonlinnan seutu menestyi aluevaalissa, puolueista keskusta oli ykkönen– Savonlinnan seudulta aluevaltuustoon 21 valtuutettua 24.1.2022 14:55
"Juhlakahvit torilla juodaan helmikuussa jäänveistokisojen aikaan", sanoo kunnanjohtaja Minna Laurio – Enonkoski voitti aluevaalien äänestyshaasteen 24.1.2022 14:17
Aluevaalit | Keskustan Sinikka Musikka ja Eeva-Liisa Auvinen ylivoimaisia Kiteellä – kaupunki sai neljä paikkaa Pohjois-Karjalan aluevaltuustoon 24.1.2022 17:15
Markku Käyhkönkin latukoneen liikkeet näkee nyt netissä – Uusi seurantajärjestelmä kertoo Savonlinnan alueen latujen ja luistelualueiden kunnon reaaliajassa. Kerimäen taimitarhan lähelle tuli uusi laavupaikka. 21.1.2022 15:45
Savonlinnan kaupunki tukee 15–17-vuotiaiden nuorten työllistymistä kesätyöseteleillä – 300 euron arvoista seteliä voi hakea helmi-maaliskuun ajan 21.1.2022 7:15
Enonkoskella äänestettiin vilkkaimmin ennakkoon – äänensä antoi 41,4 prosenttia äänioikeutetuista. Savonlinnalaisista 34,2 jo äänestänyt 19.1.2022 7:49
Suuren juurelle pieni | "Tein omalla pienuudellani niin pienen satukirkon kun vaan pystyin." – Marko Ruuskanen taiteili Kerimäen kirkon pienoismallin linnunpöntöksi Kaivopirtin männyn kylkeen. 17.1.2022 14:50
IL: Punkaharjulainen kadonneiden etsijä Reino Savukoski sai aivoinfarktin – Vapaaehtoistyön jatkaminen on edelleen tavoitteena 17.1.2022 12:02
Kaisa Ralli johtaa Mhy Etelä-Savoa – Kari Turunen ainoa hallituksen jäsen Puruveden seudulta 17.1.2022 8:01
Nuoret toivovat Etelä-Savon hyvinvointialueelta mielenterveyspalveluiden ja digitaalisuuden edistämistä – "Palveluiden kehittäminen kaipaa kaikkien ikäluokkien osallistumista", savonlinnalainen Saara Laukkanen sanoo 17.1.2022 7:29
Enonkoski johtaa äänestysaktiivisuudessa toisen ennakkoäänestyspäivän jälkeen – Lähes 10 prosenttia käynyt vaaliuurnilla kahtena päivänä 14.1.2022 7:10
Jäänveiston SM-kilpailut järjestetään Enonkoskella helmikuussa– kilpailun teemana "Enonkoski 140-vuotta luonnon keskellä" 13.1.2022 12:20
5–11-vuotiaiden lasten rokotukset alkavat Savonlinnan seudulla – Lapset rokotetaan Comirnaty-rokotteella 11.1.2022 7:04
Punanauhat Pakkasharjulla ennakoivat puuston poistoa ja tietöitä: koko maantie 479 saamassa uuden pinnan tänä vuonna. Myös Enonkoskentietä päällystetään. 10.1.2022 4:00
Mielipide | Ennaltaehkäiseviin mielenterveyspalveluihin panostettava peruskouluikäisistä lähtien 5.1.2022 18:00
Vuoden työntekijä | "Tilanteet elävät ja joustavuutta tarvitaan", kertoo Anttolan päiväkodin palkittu lastenhoitaja Niina Karvinen – hän viihtyy työssään kotikylällään 4.1.2022 4:00
Muuttoliike | Savonlinnaan houkutellaan uusia asukkaita – Kampanja on kohdennettu etenkin työikäisille, etätyöläisille, paluumuuttajille, vapaa-ajan asukkaille sekä eläköityville 3.1.2022 7:45
Kerimäen vesimaksut nousevat, mutta ei Kerimaan putkiston takia – lomakeskuksen uuden verkoston rakentamisella sijoituslupa, töiden aloitusta lykkää nyt takausvalitus 3.1.2022 4:00
Aluevaalit | Lapselle apu yhdeltä luukulta – Ammattilaiset ovat kehitelleet tapoja, joilla lapselle ja lapsiperheelle löytyy nopeasti oikea apu 2.1.2022 14:00
Vuoden kuva | Punkaharjulainen Yrjö Utti voitti Savonlinnan Fotokerhon Vuoden kuva -kilpailun – Niittykukka karvaskallioinen on ”Silmälläpidettävä” ja sen kasvua kannattaa vaalia 1.1.2022 4:00
Koronarajoitukset | Itä-Suomeen tukku uusia koronarajoituksia – Muun muassa kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet kielletään ja liikuntapaikat suljetaan 31.12.2021 10:10
Koronavirus | Tartuntojen nopea kasvu ruuhkautti Sosterin palvelut – Koronakotitestin tekemistä suositellaan aina, kun omasta terveydentilasta on vähänkään epäilyjä 31.12.2021 10:06
Pro Puruvesi | Puruveden kirkasta nostettiin taas vuoden tauon jälkeen – katso kuvat jäälohkareiden matkasta Puruveden pinnalta Joensuuhun lähteville kuormalavoille 31.12.2021 4:00
Aluevaalit | Hyvinvointialue tarvitsee kaikki paloasemat – Pelastusjohtaja Seppo Lokan mukaan myös sopimuspalokunnista halutaan pitää kiinni 30.12.2021 15:17
Huomioliivit Kerimäen Touhutuvalle – LC-puolisot keräävät hyväntekeväisyysvaroja talkootyöllä 30.12.2021 15:00
Pintaa syvemmältä - toimittaja Jari Silvennoinen | Miten käy Kerimäen, Punkaharjun ja Savonrannan taajamien – välillä jo hautautuneet kehittämissuunnitelmat nyt hyväksytty, mutta löytyykö tahtoa toteuttamiseen? 30.12.2021 4:00
Sosterin alue siirtyy koronavirusepidemian leviämisalueeksi – Walk in -rokotepäivät jatkuvat 28.12.2021 16:21
Auto valui kuljettajan päälle Palomäentiellä Punkaharjulla– henkilövahingoilta vältyttiin 28.12.2021 12:20
Puruvesi SwimRun -reitti vaihtuu – alkuperäisellä reitillä tehdään selvitys, miten tapahtuma vaikuttaa lintujen pesintään 27.12.2021 15:29
Työvuoro Kerimäellä | "Kotihoidon maine jatkuvasti stressaavana ja kiireisenä työnä ei pidä ollenkaan paikkaansa", sanoo työstään nauttiva sairaanhoitaja Rosa Kukkonen 27.12.2021 7:21