Tiistaina 6. syyskuuta taisteluharjoituksia Makkolan ja Ruokojärven alueilla – keskiviikkona painopiste Keplakon, Niinimäen, Lähteelän ja Haapalan seutuvilla 29.8.2022 15:00
Suur-Savon ja Pohjois-Savon Osuuspankin yhdistyminen ei toteudu – Suur-Savon Osuuspankin edustajisto päätti hylätä esityksen tiukan äänestyksen jälkeen 19.8.2022 7:45
Metsähallitus kunnostaa Hytermän museosaarta 70 000 eurolla, tuulimylly pystyyn tänä syksynä: "Mylly on saaren symboli" 15.8.2022 4:00
Eläkkeensaajien piirin bocciavaltikka vahvasti Kerimäellä – Joukkue- ja parikisojen mestaruudet puukirkon pitäjään 2.8.2022 11:30
Saimaalle syntyneet, norppa sekä näyttelijä – Kari ”Hissu” Hietalahti suojelee vaelluskaloja, norppaa ja nyt Kalamarkkinoitakin 30.6.2022 8:19
Piispa vierailee elokuussa Huosiossa, Kerimäen lomarauhan julistuksessa kerrottiin myös tulevasta kirkko-oopperasta – puhallinmusiikki innosti jopa valssaamaan kirkonmäellä 14.6.2022 9:25
Katsemagneetteja jokaiseen makuun – Kerimäelle ja Punkaharjulle ulottunut Savonlinnan retkeilyajo sai koronatauon jälkeen harrastajat liikkeelle 13.6.2022 16:05
Savonlinnan seudun kouluissa on 39 ukrainalaista oppilasta – Enonkoskella 15 ukrainalaispakolaista, joista kouluikäisiä viisi 30.5.2022 13:15
Saimaan retkisatamien huoltokausi on käynnistynyt – Satamien palvelut maksuttomia, mutta yhdistyksen jäsenyyttä toivotaan 9.6.2022 14:49
Rovasti Veli-Matti Hynninen yrittää vielä pelastaa Enonkosken luostarin – Lue kirje piispalle 16.5.2022 17:18
Joko Kerimäen kirkkoselkä vapautui jäistä? LC Kerimäki teki kyttäilystä kansanhuvin yli 40 vuotta sitten – Päivämäärissä peräti kuukauden vaihteluväli 12.5.2022 4:00
Etelä-Savon rahasto jakoi kulttuuriapurahoja – Egbert Beuker ja työryhmä saivat 100 000 euroa lehtipuiden hyödyntämistä koskevaan tutkimukseen 11.5.2022 15:42
Katso asiantuntijan ohjeet norpan kohtaamiseen! – Saimaannorpat viihtyvät nyt rantakivillä, mutta mieluiten omassa rauhassa 11.5.2022 15:00
Pertunmaalla ollaan iloisia Enonkosken kunnan tekemästä sähköosake-tarjouksesta 5.5.2022 16:00 Enonkoski tekee tarjouksen sähköyhtiön osakkeista – Investointimääräraha kirvoitti keskustelun kunnan tehtävistä 26.4.2022 12:20
Enonkoski tekee tarjouksen sähköyhtiön osakkeista – Investointimääräraha kirvoitti keskustelun kunnan tehtävistä 26.4.2022 12:20
Enonkoski tekee tarjouksen sähköyhtiön osakkeista – Investointimääräraha kirvoitti keskustelun kunnan tehtävistä 26.4.2022 12:20
Kun kaasua polkemalla kuluu kaasua eikä bensaa – Hannu Temonen Kerimäeltä on tyytyväinen autonsa käyttövoimaan: "Ilmasto tykkää, käyttökulut ovat edulliset ja paikallistalous hyötyy" 20.4.2022 16:30
Tuulivoimaa voisi tuottaa Savonlinnassa – Maakuntakaavassa on toistaiseksi seitsemän tuulivoimatuotantoon soveltuvaa aluetta, Savonlinnassa ja Enonkoskella on niistä viisi 19.4.2022 8:25
Moottorikelkka vajosi Rantasalmella jäihin, yksi menehtyi – Pintapelastajat pelastivat vainajan vedestä, rattijuopumusta epäillään 10.4.2022 12:25
Etelä-Savon aluevaltuusto aloitti työnsä – Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) valittiin odotetusti valtuuston puheenjohtajaksi 18.3.2022 8:05
Hyvinvointialue | Kuka hoitaa hauvasi jatkossa? Eläinlääkärien isäntä tulee vaihtumaan, koska ympäristöterveydenhuolto ei siirry hyvinvointialueille – palvelujen arvioidaan jatkuvan ennallaan 7.3.2022 4:00
Kuudenkympin arvosta apua tarjolla Kerimäen ikäihmisille – Aino Käyhkön rahaston palvelusetelien jako alkaa maaliskuussa, valikoimassa monenlaista palvelua 27.2.2022 4:00
Lumitaide | Lumi teki tunnelin seinän vierustalle Punkaharjun Putikossa – Esa Tuunasen ulkorakennus sai valkean vaipan ympärilleen 25.2.2022 9:00
Pääkirjoitus | Talvilomalla ei tarvitse olla toimettomana – liikuntaan on mahdollisuuksia sisällä ja ulkona 24.2.2022 13:00
Menot | Jäänveiston SM-kilpailut viikonloppuna Enonkoskella – aluevaalien juhlakahvit torilla lauantaina karjalanpiirakoitten kera 24.2.2022 13:00
Yritykset | Kerimäen Kiinteistöpalvelu konkurssiin, huoltosopimukset päättyvät helmikuun loppuun – kaksi muutakin perinteikästä kerimäkeläisyritystä mennyt nurin vähällä aikaa 23.2.2022 11:45
Kuntoilu | Kuntosali on Punkaharjun suosituin liikuntapaikka – avainjärjestelmä uusitaan kevätkauden aikana, asiakkaat saavat käyttöönsä henkilökohtaiset avaimet 23.2.2022 4:00
Valtuusto myönsi lisämiljoonat Punkaharjun koulurakentamiseen – "12,2 miljoonaa euroa on huikea summa, kun sitä vertaa koko perusopetuksen määrärahaan", sanoi Ritva Käyhkö (vihr.) 22.2.2022 13:30
Kirveslahden leirimaja ja Punkaharjun pappila tarjolla uusille omistajille, Kerimäen Metsola purkulistalle – Katso lista seurakunnan muistakin myytävistä kiinteistöistä täältä! 22.2.2022 13:28
Arvokas ystävätaival Mummelin kanssa päättyi syksyllä – "Sain näiden vuosien aikana itse enemmän kuin annoin", sanoo kerimäkeläinen vapaaehtoistoimija Seija Mielonen 22.2.2022 4:00
Hyviä sijoituksia paikallisille kuskeille Savonlinna-rallissa: A-P Makkonen palasi rallipoluille tauon jälkeen ja pärjäsi mukavasti, Seppo Korhoselle luokkavoitto 21.2.2022 17:00
Työmaalla | Vaihtamalla parani – entinen IT-alan avainasiakaspäällikkö Kari Hanhinen konsultoi nyt metsänomistajia Punkaharjulla 19.2.2022 22:19 Työmaalla | "Permanenttejakin vielä tehdään", sanoo Kirsi Karvinen Louhelta – Parturi-kampaamo on kylätien ainoa jäljellä oleva palveluyritys 5.2.2022 4:00
Työmaalla | "Permanenttejakin vielä tehdään", sanoo Kirsi Karvinen Louhelta – Parturi-kampaamo on kylätien ainoa jäljellä oleva palveluyritys 5.2.2022 4:00
Henkilöauto jäi romahtaneen katon alle Anttolassa – lumikuorma aiheuttanut useita pieniä pelastustehtäviä pelastuslaitokselle 18.2.2022 15:04
Savonlinnalaiset pääsevät taas miettimään ideoita oman asuinalueen kehittämiseksi – Kumppanuuspöydät kokoontuvat maaliskuun aikana tuttuun tapaan etäyhteyksin 18.2.2022 10:40
BLC:n valokuituhanke Enonkoskella, Kerimäellä, Punkaharjulla, Sulkavalla ja Rantasalmella jäämässä ilman EU:n elvytysrahaa 17.2.2022 18:00
Isä-Veijo ajaa sokkona Cooperilla, poika-Juho lukee nuottia MM-konkari Latvalalle – Vaaran Hänniset Savonlinna-rallissa eri rooleissa, Juho tykkää nyt olla kartturina: "Menee vaan kisapaikalle ja pistää kypärän päähän" 17.2.2022 11:00
Ei lunta tupaan, vaan pois tuvan katolta – kattojen lumikuormista tuli yksi työmaa Kirsi ja Jukka Turtiaisen Arkinen Apu -yritykselle Kerimäellä: "Tuiskukohdissa lunta on ollut katoilla jopa toista metriä" 17.2.2022 4:00
Hyvinvointialue | Suomen pienimpiin kuuluva Savonrannan terveysasema pyörii pontevasti kahdella hoitajalla, lääkäri käy vain kahdesti kuussa – "Asema pitää ehdottomasti saada säilymään", sanoo asukas Jorma Makkonen 15.2.2022 18:45
"Pitää vaan löytää se alasta kiinnostunut innokas oppija, ottaa hänet rohkeasti töihin ja kouluttaa ihan ruohonjuuritasolta", on kerimäkeläisen JTL-Murskaus oy:n toimitusjohtaja Jari Laamasen resepti työvoimapulaan – Korona-aika on siivittänyt mursketta, sepeliä ja asfalttiaineksia jauhavan yrityksen hurjaan vauhtiin 15.2.2022 9:50
Koronatartuntojen jäljitystyö on ruuhkautunut Sosterissa – kaikkiin tartunnan saaneisiin tai altistuneisiin ei oteta yhteyttä 15.2.2022 8:02
Väyläviraston esitys ei lupaa alueen tiestölle paljoa – Listalla on rahoitusta vailla oleva ohituskaista Juvan ja Rantasalmen välille: "Ei ole tarpeeksi liikennettä, se on kylmä totuus" 10.2.2022 8:02
Team Kerimäki sykkii vaikeuksissa olevalle SaPKolle – Kisa-kasvatit pitävät seuran merkitystä isona ja muistavat Puruvesi Areenan kariutumisen seuraukset: "Seudun jääkiekkojuniorit tarvitsevat esikuvaa" 9.2.2022 14:20 Arkistosta | Kerimäelle ei tule jäähallia – Puruvesi Areena kaatui rahoitukseen, osakeyhtiön purku edessä 9.2.2022 14:10 Arkistosta | Puruvesi Areenan taru päättymässä kevään aikana – Kerimäellä ei junioritoimintaa kiekkoilussa 9.2.2022 14:15
Arkistosta | Kerimäelle ei tule jäähallia – Puruvesi Areena kaatui rahoitukseen, osakeyhtiön purku edessä 9.2.2022 14:10
Arkistosta | Puruvesi Areenan taru päättymässä kevään aikana – Kerimäellä ei junioritoimintaa kiekkoilussa 9.2.2022 14:15
Arkistosta | Puruvesi Areenan taru päättymässä kevään aikana – Kerimäellä ei junioritoimintaa kiekkoilussa 9.2.2022 14:15
Arkistosta | Kerimäelle ei tule jäähallia – Puruvesi Areena kaatui rahoitukseen, osakeyhtiön purku edessä 9.2.2022 14:10
Seuraavaksi 5G-verkko laajenee Punkaharjulle ja Parikkalaan – Tukiasemien päivitys voi aiheuttaa palvelukatkoksia 8.2.2022 14:10
Koronapiikkejä tuodaan nyt kylille, Sosterin rokotusauto aloitti viikon kierroksen Vaarasta – "Ei tarvinnutkaan lähteä lauantaina Punkaharjulle, kun rokottajat tulivat omalle kylälle", sanoi tyytyväinen Jussi Sallinen 7.2.2022 16:10
Katso vauhdikkaat kuvat: Snowcrossin SM-kausi avattiin Parikkalassa – Jere Tynkkysen viikonloppu sujui sekä kelkan selässä että tampparin ohjaksissa 7.2.2022 13:44
Maakunnan suurin kehittämisavustus, 2,1 miljoonaa euroa, viime vuonna Tuunaansaareen – "Luolaston kustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa, julkinen tuki osoittaa, että Retrettiin on uskoa laajalti", sanoo Jussi Silvennoinen 7.2.2022 9:11 Näyttely | Ikiroudan löytöjä ja digitaalisia elämyksiä luolassa vuonna 2022 – Saimaan Taideluola Retretti julkisti tulevan kesän päänäyttelynsä 16.12.2021 4:00 Retretti | Digitaalinen näytös, Sammon ryöstö on valmis – Taideluolan näytökseen tutustutaan ryhmissä 7.7.2021 16:00
Näyttely | Ikiroudan löytöjä ja digitaalisia elämyksiä luolassa vuonna 2022 – Saimaan Taideluola Retretti julkisti tulevan kesän päänäyttelynsä 16.12.2021 4:00
Retretti | Digitaalinen näytös, Sammon ryöstö on valmis – Taideluolan näytökseen tutustutaan ryhmissä 7.7.2021 16:00