Viikon luontoääni | Citylaji asustaa myös sopivalla maaseudulla – varpunen syö sekä siemeniä että hyönteisiä 3.5.2022 17:00
Kesälahdentien vanha haapa katoaa maisemasta tällä viikolla – kyläläisillä on muistoja maisemapuusta jo 1930-luvulta lähtien 3.5.2022 15:42
Vappumarssi enonkoskelaiseen tapaan – enonkoskelaiset käynnistivät kävelykilometrikisan sunnuntaina 2.5.2022 14:45
Enonkoski tekee tarjouksen sähköyhtiön osakkeista – Investointimääräraha kirvoitti keskustelun kunnan tehtävistä 26.4.2022 12:20
Heli Kukkohovi valittiin Enonkosken rehtori-sivistystoimenjohtajaksi – aloittaa työt elokuun alusta 26.4.2022 12:06
Kerimäelle ja Enonkoskelle uutta sähköverkkoa viidellä miljoonalla eurolla tänä vuonna - mukana energiayhtiön ennätyshanke 26.4.2022 4:00
Eila Huoman ylsi SM-pronssille ja sai kisapaikan body fitness -urheilun EM-kisoihin Espanjaan 25.4.2022 15:24
Suomalaisen miehen sielunmaisemaa lavealla siveltimellä – Antti Natunen tulkitsee Hannu Salmenkiven sanoja ja sävelmiä 23.4.2022 4:00
”Enonkoskella olen oikeassa paikassa”, sanoo Catarina Brazão – ympäröivä luonto Suurellamäellä puhuttelee Madeiralla kasvanutta maailman kansalaista 22.4.2022 14:54
Kivikaivo Oy:n varausvalitukset jätettiin tutkimatta, katso mikä tyrmäsi valitusoikeuden – FinnAust Mining aloittaa kairaukset Enonkoskella ja Makkolassa 22.4.2022 4:00
Mäkäläiset eivät laita ekaluokkalaista Neaa Enonkoskentielle kävelemään 700 metrin matkaa koulutaksille, koska se on heidän mielestään vaarallista 21.4.2022 15:15
"Hulina on hyvä ja kaupassa tekemistä riittää", sanoo Saara Muhonen Savonrannan Salesta – kaupan päällikkö tykkää työstään, eikä enää vaihtaisi alaa 19.4.2022 18:05
Tuulivoimaa voisi tuottaa Savonlinnassa – Maakuntakaavassa on toistaiseksi seitsemän tuulivoimatuotantoon soveltuvaa aluetta, Savonlinnassa ja Enonkoskella on niistä viisi 19.4.2022 8:25
"Seudulla on käyttämättömiä mahdollisuuksia" – Kerimäkeläinen elinkeinoelämän tuntija Katja Remes aloittaa Itä-Savon Uusyrityskeskuksen toimitusjohtajana 17.4.2022 12:00
"Se rullataan kokoon kuin kääretorttu", kertoi metsästäjäliiton asiantuntija Enonkoskella – illan aikana valmistui kymmenen sorsan keinopesää alkavalle pesimäkaudelle 8.4.2022 15:37
Sanni Montonen valittiin elinvoimakoordinaattorin sijaiseksi Enonkoskella – rehtori-sivistystoimenjohtajaksi kutsuttiin neljä hakijaa 6.4.2022 14:50
Kansalaisopisto | Linnalan opiston näyttelykierros käynnistyi Punkaharjun Hiukkajoelta – kansalaisopiston ja kylien välillä onnistunutta yhteistyötä 6.4.2022 14:45
"Polttoaineen hinnan nousu vei katteet ja työrauhan", sanoo enonkoskelainen kuljetusyrittäjä Yrjö Mustonen - muutosten rajuus ja nopeus yllätti kuljetusalan 6.4.2022 13:06
Tero Tyni aluekappalaiseksi Enonkoskelle – kappeliseurakunta sai virkaan kolme hakemusta 6.4.2022 11:58
Mielipide | Laukunkankaan kaivos toimi 10 vuotta – Punkaharjulla matkailusta saatu tuloja jo 200 vuotta 5.4.2022 17:15
Mielipide | Ei pidä rinnastaa malmikaivoksia kalkkikaivoksiin – ympäristövaikutukset ovat kovin erilaiset 5.4.2022 12:30
Enonkosken talous vahvistui – puskuria kertyi entisen päälle, mutta sille on todennäköisesti tarvetta tulevina vuosina 5.4.2022 11:32
Kerigolf-ravintola avaa keväällä Korpi-ravintolat -ketjun viidentenä lenkkinä – Palvelee keväästä pelikauden loppuun ja talvella yksityistilaisuuksissa 1.4.2022 11:53
Eila Huoman pian kisakunnossa – Huhtikuun lopulla valitaan maan parhaat body fitness -urheilijat masters-sarjoissa, sekä edustajat EM-kisoihin 28.3.2022 7:21
Kalojen fileroinnissa tärkeintä on hyvä veitsi – Oikean tekniikan oppii harjoittelemalla, sanoo Aki Räsänen 24.3.2022 15:32
Mielipide | Saimaa ilman kaivoksia – varaushankkeen valuma-alueet tuovat mahdolliset syntyvät saasteet suoraan alueen parhaimpiin vesistöihin 21.3.2022 12:05
Enonkosken frisbeegolf-rataa ei muuteta, eikä siirretä – kunnanjohtaja käytti otto-oikeuttaan vapaa-aikalautakunnan päätökseen 17.3.2022 12:53 Pintaa syvemmältä | Enonkosken vapaa-aikalautakunta päätti uudistaa frisbeegolf-radan – samalla meni latureittikin uusiksi 25.2.2022 19:23 Mielipide | Yleisellä kuntoradalla pitää voida liikkua turvallisesti ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä jonkun heittävän sinua kiekolla 29.11.2021 10:27 Enonkosken frisbeegolf-radan tulevaisuus puntarissa vapaa-aikalautakunnan seuraavassa kokouksessa – Harrastajat puolustavat hyväksi koettua rataa 24.11.2021 4:00
Pintaa syvemmältä | Enonkosken vapaa-aikalautakunta päätti uudistaa frisbeegolf-radan – samalla meni latureittikin uusiksi 25.2.2022 19:23
Mielipide | Yleisellä kuntoradalla pitää voida liikkua turvallisesti ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä jonkun heittävän sinua kiekolla 29.11.2021 10:27
Enonkosken frisbeegolf-radan tulevaisuus puntarissa vapaa-aikalautakunnan seuraavassa kokouksessa – Harrastajat puolustavat hyväksi koettua rataa 24.11.2021 4:00
Työ Ropeenlammen luisteluradan hyväksi huomioitiin – Savonlinnan Vuoden liikuttaja on Pekka Räinä Kerimäeltä: "Radan saaminen oli tänä talvena tekemätön paikka" 13.3.2022 4:00 Metsälammella luistellaan kuin sadussa- Kerimäen Ropeenlammelle valmistui retkiluistelureitti talkootyönä 12.1.2021 9:05
Metsälammella luistellaan kuin sadussa- Kerimäen Ropeenlammelle valmistui retkiluistelureitti talkootyönä 12.1.2021 9:05
Savonrannalla toivotaan omaa camping-aluetta, kumppanuuspöytä nosti vaihtoehdoksi Piippuhallin ympäristön – Myös etätyö ja valokuitu puhuttivat 9.3.2022 15:00
Valtakunnallinen maanpuolustusinnon kasvu näkyy Puruveden seudulla vielä maltillisesti – Reserviläisyhdistyksiin tullut jäseniä vaihtelevasti, vilkkainta Punkaharjulla 9.3.2022 4:00
Enonkosken kunnanjohtaja Minna Laurio vie frisbeegolf-kiistan kunnanhallituksen käsiteltäväksi – Myös liikuntapaikkojen hoitaja Marko Liukko vaatii päätökseen oikaisua: "Miksi kunta tuhlaisi rahaa häpäistäkseen itsensä?" 8.3.2022 13:15
Viikon luontoääni | Käpytikka yleinen nakuttaja Puruveden seudulla –talven pihabongauksessa käpytikkoja tavattiin kymmenillä pihoilla Savonrantaa ja Enonkoskea myöten 8.3.2022 13:00
Enonkoskella halutaan kylmään kylpyyn, kunnalle aloite talviuintipaikan perustamisesta – Osuuskaupan vanha sauna voisi olla talviuinnin tukikohta 8.3.2022 8:05
Hyvinvointialue | Kuka hoitaa hauvasi jatkossa? Eläinlääkärien isäntä tulee vaihtumaan, koska ympäristöterveydenhuolto ei siirry hyvinvointialueille – palvelujen arvioidaan jatkuvan ennallaan 7.3.2022 4:00
30 vuotta sitten | Enonkosken koulukiista yhä ratkaisematta – kyläkokouksesta ei ollut apua 12.5.2022 11:21
Mies, joka sai elämänsä takaisin – enonkoskelainen Miika Raitakivi toteutti ison elämänmuutoksen ja hän jaksaa taas nauttia elämästä 5.3.2022 4:00
Mielipide | Humanitäärinen apu Ukrainan kriisiin saatiin toteutumaan Enonkoskella – jokaisen apu on nyt tarpeen 4.3.2022 10:05
Jäänveistäjät järjestykseen Enonkoskella, Suomen mestaruus irtosi Juhlakala-teoksella – katso kuvat 27.2.2022 18:14
Voittajat hymyilivät Enonkosken torilla – kahvit ja piirakat nautittiin naapurimaakuntien piikkiin, katso kuvat ja tunnelmat 26.2.2022 15:30
Pintaa syvemmältä | Enonkosken vapaa-aikalautakunta päätti uudistaa frisbeegolf-radan – samalla meni latureittikin uusiksi 25.2.2022 19:23 Enonkosken frisbeegolf-radan tulevaisuus puntarissa vapaa-aikalautakunnan seuraavassa kokouksessa – Harrastajat puolustavat hyväksi koettua rataa 24.11.2021 4:00
Enonkosken frisbeegolf-radan tulevaisuus puntarissa vapaa-aikalautakunnan seuraavassa kokouksessa – Harrastajat puolustavat hyväksi koettua rataa 24.11.2021 4:00
Menot | Jäänveiston SM-kilpailut viikonloppuna Enonkoskella – aluevaalien juhlakahvit torilla lauantaina karjalanpiirakoitten kera 24.2.2022 13:00
Kutsutaksitoiminta päättyy Enonkoskella – asiakkaita on ollut vähän, eikä palvelu kohdellut kuntalaisia tasapuolisesti 21.2.2022 15:00