Kerimäen kalastajatilalle nousi uusi teltta – Rakentamislupa vaati 32 sähköpostia rakennusvalvonnan kanssa 16.7.2025 12:12
Älykkäät kylät heräävät eloon – Yhteistyöllä uusia ratkaisuja ja mahdollisuus rahoitukseen 22.11.2024 5:00
Savonluotsi Leader ry:llä haettavana 1,3 miljoonaa euroa maaseudun paikalliseen kehittämiseen ja investointeihin 14.3.2024 16:26
Maaseutuhankkeisiin jaossa peräti 4,2 miljoonaa euroa Savonlinnan seudun, Juvan ja Joroisten alueille 1.2.2023 8:10
Kerimäellä järjestettävä seminaari selvittää, mitä Puruveden vedenlaadun hyväksi on tehty seitsemän vuoden aikana 6.8.2022 4:00
Selvitys kertoo, että Laukunkankaan kaivosalue vuotaa Enonkoskella – Outokumpu Mining tutkii, sitten luvataan kunnostaa 26.5.2022 19:00
Puruveden vesiensuojeluun saadun joululahjarahan käytöstä päätetään pian – 120 000 euron avustus edellyttää myös omarahoitusta 22.5.2022 14:00
Kesälahdentien vanha haapa katoaa maisemasta tällä viikolla – kyläläisillä on muistoja maisemapuusta jo 1930-luvulta lähtien 3.5.2022 15:42
Maakunnan suurin kehittämisavustus, 2,1 miljoonaa euroa, viime vuonna Tuunaansaareen – "Luolaston kustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa, julkinen tuki osoittaa, että Retrettiin on uskoa laajalti", sanoo Jussi Silvennoinen 7.2.2022 9:11 Näyttely | Ikiroudan löytöjä ja digitaalisia elämyksiä luolassa vuonna 2022 – Saimaan Taideluola Retretti julkisti tulevan kesän päänäyttelynsä 16.12.2021 4:00 Retretti | Digitaalinen näytös, Sammon ryöstö on valmis – Taideluolan näytökseen tutustutaan ryhmissä 7.7.2021 16:00
Näyttely | Ikiroudan löytöjä ja digitaalisia elämyksiä luolassa vuonna 2022 – Saimaan Taideluola Retretti julkisti tulevan kesän päänäyttelynsä 16.12.2021 4:00
Retretti | Digitaalinen näytös, Sammon ryöstö on valmis – Taideluolan näytökseen tutustutaan ryhmissä 7.7.2021 16:00
Punanauhat Pakkasharjulla ennakoivat puuston poistoa ja tietöitä: koko maantie 479 saamassa uuden pinnan tänä vuonna. Myös Enonkoskentietä päällystetään. 10.1.2022 4:00
Jäänpaksuudet ovat kasvaneet tasaisesti Etelä-Savon järvillä – Havaintopaikoilla jäät ovat paksumpia kuin vuosiin vuoden vaihteen tienoilla 3.1.2022 7:38
"Freshabit-hankkeessa takana jo 9000 talkootuntia." – Puruveden vesienhoito siirtymässä uusille urille, Pro Puruveden rooli saattaa vahvistua isojen hankkeiden jälkeen. 20.12.2021 14:16 Operandum-hanke | Sään ääri-ilmiöt lisäävät kuormaa metsistä järviin: Luonnosta ratkaisuja vesistöjen hoitoon, jatkuvapeitteinen kasvatus sopii turvemaille. 30.10.2021 4:00
Operandum-hanke | Sään ääri-ilmiöt lisäävät kuormaa metsistä järviin: Luonnosta ratkaisuja vesistöjen hoitoon, jatkuvapeitteinen kasvatus sopii turvemaille. 30.10.2021 4:00
Tien korjaukseen 600 000 euroa | Marjatilallisten toive toteutui: Sarvisalontien joululahjarahoilla saataneen uutta päällystettä puolenkymmentä kilometriä. Raha tuli yllätyksenä ely-keskukselle. 20.12.2021 15:16 Anttola-Kulennoinen -välin kevyen liikenteen väylälle tuli joululahjarahaa – 600 000 eurolla mahdollistuu kuitenkin vasta suunnittelu ja pieni osuus rakentamista. 17.12.2020 4:45
Anttola-Kulennoinen -välin kevyen liikenteen väylälle tuli joululahjarahaa – 600 000 eurolla mahdollistuu kuitenkin vasta suunnittelu ja pieni osuus rakentamista. 17.12.2020 4:45
Suurjärven kalastoa ja vedenlaatua on hoidettu isolla porukalla – laaja yhteistyöverkosto on saanut paljon aikaan 21.9.2021 9:40
Enonkoski ehdottaa siltaa Hanhivirtaan – Seututie 471 perusparannusinvestointi olisi myös ajankohtainen 16.9.2021 9:15
Etelä-Savon ely-keskus selvittää yhdessä Enonkosken kunnan ja kaivosyhtiö Outokumpu Mining Oy:n kanssa Laukunkankaan vanhan kaivosalueen ympäristövaikutuksia 2.9.2021 16:40
Saimaan pinta laskee vähitellen – Savonlinnan julkisilla havaintoasemilla sinilevää ei ole viime päivinä havaittu 16.7.2021 7:49
Kesän leväseuranta alkoi Etelä-Savossa – pintavesien lämpötilat ovat tällä hetkellä keskimääräistä korkeammat 5.6.2021 9:30
Huosiosta tulee luonnonsuojelualue – Savonlinnan kirkkoneuvosto hyväksyi ely-keskuksen esityksen 19.5.2021 6:45