Kaksi päivää nykymusiikkia Enonkoskella – PAUHU-festivaali johdattelee nykymusiikin äärelle konsertein ja puhetilaisuuksin 12.7.2022 15:53
Muusikko-taiteilija Andy McCoy pistäytyi Aseman Taidelaiturilla – hän muistutti, että taide on tehty jaettavaksi 11.7.2022 7:25
Puhtaasti onnellinen Kerimäki vietti nimikkopäivää sunnuntaina – Päiviö Rauhansalo nimitettiin Kerimäki-Seuran kunniapuheenjohtajaksi 5.7.2022 11:27
Puhallinsoittimia, puutarhaletkuja ja viinilaseja – Puhallinorkesteri Saimaa esiintyy Kerimäen kirkossa 26.6.2022 11:55
Yhdessäolo ilahdutti pitkän korona-ajan jälkeen – Kotihoidon kesänavausjuhlat tanssittivat ja laulattivat Enonkoskella 18.6.2022 4:00
Harjun kesäraitti kokoaa voimat yhteen – koko perheen tapahtuma heinäkuun ensimmäisenä lauantaina 13.6.2022 4:00
Kaupunginjohtaja Janne Laine julistaa valtakunnallisen lomarauhan Kerimäellä sunnuntaina - tarjolla myös opastettu kierros isossa kirkossa 6.6.2022 13:25
Kirkkolaulu soi Kerimäen kirkossa sunnuntaina – valtakunnallisten juhlien "etkoilla" mukana seitsemän eri kuoroa 27.5.2022 17:00
Oopperalaulaja ja Prisman kassa – "Laulunopettajan opinnoista on paljon hyötyä henkilöstöjohtamisessa", kerimäkeläinen Hanna Seppänen sanoo 20.5.2022 8:35
Musiikki kuuluu kaikille – Kesälahden Mäntyniemen iloisissa bänditreeneissä soi Pave ja Beatles 18.5.2022 4:00
Kerimäen Mieslaulajat jättää vappuna mustat takit nurkkaan – Vappukonsertti palaa kehiin tauon jälkeen, nyt lauletaan Savonlinnan Melartin-salissa 24.4.2022 16:00
Suomalaisen miehen sielunmaisemaa lavealla siveltimellä – Antti Natunen tulkitsee Hannu Salmenkiven sanoja ja sävelmiä 23.4.2022 4:00
Musiikki | "Laulaminen on niin mukavaa" – Punkaharjun mieslaulajat konsertoi kansallisena veteraanipäivänä Ukrainan hyväksi 19.4.2022 4:00
Kansanmusiikin juhlaa Punkaharjulla – Itä-Savon kansanmusiikkiyhdistys täyttää 40 vuotta ja tarjoaa konsertin, lavalle nousee muun muassa Trio Tanguango 24.3.2022 4:00
Viikon luontoääni | Kyhmyjoutsen on toista maata kuin kansallislintu – lajin ylväs ja koristeellinen ulkoasu puhuttelee 22.3.2022 22:00
30 vuotta sitten | Zackboom katsoo jo SM-kisaan – Mäkikotka kaatoi kiertuehaaveet, mutta eipä hättää mittää lain 2.2.2022 13:00
Kirjallisuus | Rujokirja ja peräkylän miesten potentiaali – kuusi miestä tutki pöytälaatikkojen salat ja kaivoi esiin kirjan verran runoja 5.1.2022 8:03
Saimaan aluetta Milanoa myöten promonnut Saimi Hoyer kutsuu Punkaharjulle juhlimaan: "Paikalliset voisivat lähteä rohkeammin, tämä on tarkoitettu kaikille" 29.11.2021 7:46
Musiikki | "Sovittiin biisit ja lentokorkeus ja alettiin soittaa" – Herttarouva syntyi pihaton avajaisissa, uudessa bilebändissä vahva enonkoskelaisedustus. Elävä musiikki palaamassa pikkujouluihin. 25.11.2021 13:15
Kari Pykäläiselle jäähyväiset Gospel-gaalassa Punkaharjun kirkossa – Savonlinnan seurakunnan kanttorit laulavat 10.11.2021 20:30
Kerimäen Mieslaulajien viihdekonsertti oli yleisömenestys – Juice, Jii ja Junnu vetivät salin täyteen 2.11.2021 16:00
Tangotulkki tositestiin: Merja Simpanen laulaa TangoMaestro-kilpailun finaalissa. ”Jokin vetoaa surumielisissä tangoissa”, sanoo kerimäkeläinen laulaja. 25.10.2021 5:00
Juice, Jii ja Junnu mieskuoron käsittelyyn – Kerimäen Mieslaulajilla viihdekonsertti rakastettujen laululyyrikoiden suosikeista. Mieli palaa lauteille koronatauon jälkeen. 24.10.2021 5:00
Koskivenetsialaisissa viihdyttiin – torilla tavattiin ja tulia ihasteltiin Enonkosken syystapahtumassa 25.9.2021 20:35
Koskivenetsialaiset | Tulet ja äänet luovat tunnelmaa kosken rannalle – Enonkoskella käännetään syksyn pimeys voitoksi 19.9.2021 4:00
Leevi Räsänen lähti Enonkoskelta ja opiskelee nyt säveltäjäksi – "Joku käy lentismatsissa tai huvipuistossa, me käytiin oopperassa", hän muistelee 6.9.2021 15:30
Luonnon konserttisali Punkaharjulla lauantaina – Pieni suuri pölyttäjä Suomen luonnon päivän audiovisuaalisen lavateoksen sankarina 27.8.2021 4:00
Tunnustus | Kesälahden mandoliinimies jatkaa soittoa - Pentti Ojajärvi on Pohjois-Karjalan ensimmäinen mestaripelimanni. 11.8.2021 14:15
Afrikan ja Lähi-idän rytmit valloittivat - Musiikkilähetyspäivä yhdisti Kerimäen kirkossa muslimin, juutalaisen ja kristityn 4.8.2021 17:00
Kansainvälistä kirkko-musiikkia kaikelle kansalle - Musiikkilähetyspäivät tuovat viikonvaihteessa Savonlinnan seudulle kaikuja Lähi-idästä ja Afrikasta. 29.7.2021 18:00
Musiikkiyllätys | Savonlinna-kvartetti yllätti Pekka Lindholmin – Yhteisöaktiivi sai oman konsertin Savonrannalla. 28.7.2021 4:00
Musiikki | Marjukka Tepponen hurmasi yleisön Kerimäen kirkolla, Waltteri Torikka lauloi miehekkäästi Ville Matvejeffin johtajakauden ensimmäisessä konsertissa 16.7.2021 8:02
Oopperajuhlat | Marjukka Tepponen, Waltteri Torikka ja kesäinen Kerimäki – tähtikaksikko konsertoi yhdessä maailman suurimmassa puukirkossa 14.7.2021 7:45
Mäntyniemessä Havinoi – Anna-Liina Lindeberg luo hyvinvointia luonnon ja musiikin voimalla 10.7.2021 1:00
Kesäkohinat | Lauluissa virtaavalla vedellä on voimaa – Enonkosken kesä avattiin ruusunterälehdillä ja rummuttamalla 21.6.2021 16:33
Uusi tapahtuma Luonnon konserttisali saapuu Punkaharjulle elokuussa -Pörriäisten kesä käynnistyy maataideteoksen ja Kimalaiskimara-ääniluontopolun rakentamisella 23.5.2021 15:00
Täältä tullaan, yleisö! – Puolen vuoden tauon jälkeen pääsee Savonlinnassa, Kerimäellä ja Punkaharjulla kuulemaan Savonlinna-kvartetin kevätkonserttia ihan oikeasti paikan päällä 22.5.2021 4:00
Elämän riemua musiikin ja tanssin opiskelusta – äiti ja tytär harrastavat aktiivisesti Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa 19.5.2021 4:00
Konsertti | Poikkeusvappuna soi lempeä musiikki Savonlinnan tuomiokirkosta – valoisaa ja toivoa tuovaa jatsahtavaa musiikkia koteihin 29.4.2021 15:18
Pave Maijasen elämäkerrassa puhutaan asioista, joista muusikko on aiemmin vaiennut – Kirja kertoo, miten isän kuolema vaikutti Maijasen elämään 16.4.2021 17:35