Sohjojäihin pudonnut kauris kamppaili kylmettymistä vastaan Savonrannalla – Neljän tunnin lepäilyn jälkeen eläin piristyi, katso kuvat

Kaurista lämmiteltiin tunnin, puolentoista ajan, mutta se ei tuntunut tointuvan.

Jäistä pelastettu kauris kirmasi neljän tunnin lepäilyn jälkeen metsään Savonrannalla tiistaina. Päivystävä palomestari Riku Seppä Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että ohikulkija ilmoitti aamulla heikkoihin jäihin pudonneesta eläimestä Jokilahdella Savonrannan keskustan eteläpuolella.

Tietoon ei tullut, kuinka kauan eläin oli kamppaillut jäiden seassa ennen kuin Savonrannan VPK:n pintapelastaja saapui hakemaan sitä. Seppä arvelee, että tuskin kovin kauaa, sillä kylmä kangistaa nopeasti.

Jää Jokilahdessa oli lähinnä sohjoa, joten pelastuslaitoksellakin ihmeteltiin, kuinka kauris on yleensä päässyt noin 20–30 metrin päähän rannasta.

Kauris saatiin jäistä pois, ja se käärittiin lämpöpeittoihin ja huopiin. Eläintä lämmiteltiin tunnin, puolentoista ajan, mutta se tuntunut tointuvan.

Vierihoito lopetettiin ja kauris jätettiin rantaan lepäilemään itsekseen, sillä villieläin voi lamaantua stressistä ja ihmisen läsnäolosta. Sen verran Savonrannan VPK piti sitä silmällä, että neljän tunnin lepäilyn jälkeen sen huomattiin kirmaavan metsään hyväkuntoisena.

Katso lisää kuvia Savonrannan VPK:n Facebook-päivityksestä:

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka