"Hädässä ystävä tutaan (tunnetaan)", kuuluu vanha sanonta. Niinhän se on, että tosi ystävä ei jätä omaa ystäväänsä koskaan hädässä pulaan, vaan auttaa häntä, jos suinkin voi. Aina inhimillinen apu ei riitä tai aina ihminen, tosi ystäväkään, ei vaan voi toista auttaa.
Inhimillisen avun mahdollisuudet loppuvat jossain kohtaa. Hyvin ankarien elämän myrskyjen tuiverruksessa ihminen tarvitsee itseään vahvempaa ja suurempaa apua ja turvaa.
Viime sunnuntain evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus opetuslapsineen joutui venematkalla Gennesaretin järvellä hirmumyrskyn kouriin. Opetuslapset olivat aivan kauhuissaan ja pyysivät Jeesukselta apua: " Herra, pelasta meidät! Me hukumme." Opetuslapset olivat hädässä. Mutta he tiesivät myös, mistä tulee apu. He tiesivät, että Jeesus auttaa hädässä.
Ihmisen elämä on haurasta ja kohtaamme odottamattomia vastoinkäymisiä ja hätää. Elämän myrskyjen keskellä tarvitsemme itseämme vahvempaa turvaa. Siksi Raamatun lupaukset ovat niin lohduttavia.
Niin sisäisessä kuin ulkoisessakin hädässä olevalle ihmiselle, joka turvautuu Vapahtajaan, hän sanoo: "Minä tässä olen, älä pelkää". Se tarkoittaa, ettei ole sellaista tilannetta, jossa olisimme omien voimiemme ja viisautemme varassa.
Hädässämme voimme jättäytyä Jumalan käsiin. Kun elämän hauraus yllättää, kaikki särkyy ja oman elämän pohja pettää, Jumala kantaa meitä.
Hän on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Rukoilemme: Herra Jeesus Kristus. Sinä tiedät ja tunnet meidät. Tiedät elämämme ja haasteemme. Näet hätämme. Tule lähelle meitä ja anna apusi. Kiitos siitä, että olet sovittanut syntimme.
Sinä voit myrskymme tyynnyttää ja tuoda sydämeemme rauhan. Vahvista uskoamme ja luottamustamme sinuun.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Aluekappalainen
Enonkoski