Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onko Jumala pelottava?

Kohtaamispaikka

Raamatun Jumalasta käytetään monia määritelmiä ja käsityksiä. Siellä luonnehditaan Hänen luonteenpiirteitään ja sitä voimaa, jota hänessä on. Jumalaa kuvataan persoonaksi, esimerkiksi Isäksi Jeesuksen opetuksissa.

Tätä Jumalan nimitystä löytyy monissa kohdissa Uudessa Testamentissa. Toisaalta toisessa kohdassa Jeesus itse puhuu näin: ”Te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä.” (Mark. 14:62)

Tässä siis rinnastetaan Jumala Voimaan, tai tarkemmin sanottuna Jumalasta puhutaan Voimana. Onko tämä nimitys sitten persoonaton, kun taas muualla nimetään Jumala Isäksi, siis persoonaksi.

Sille, joka on harrastanut elokuvien katselua, tulee ehkä mieleen Tähtien sota-elokuvien Voima, ”The Force”, jota hallitsemalla jedi-ritari itse tulee osalliseksi tästä voimasta. Hän ikään kuin hallitsee sitä. Tämä voima on persoonaton, se on energiakenttä, joka pitää maailmankaikkeutta yhdessä.

Vaikka miten nämä elokuvat tempaavatkin mukaansa, on kuitenkin todettava, että tähän persoonattomaan Voimaan ei ihminen voi luottaa niin kuin Jumalaan. Hän ei voi puhua tälle Voimalle niin kuin Jumalalle, saatikka saada siltä vastausta.

Pelkoa ei rakkaudessa ole.

Voima, josta Jeesus puhuu, on siis kuitenkin persoona, jonka kanssa voi kommunikoida. Sana Voima ilmaisee yhden Jumalan olemuksen, johon liittyy näkemys Kaikkivaltiaasta. Se, joka on Voima isolla V:llä, on myös kaikkea hallitseva persoona, Kolmiyhteinen Jumala.

Tästä Voimasta, Jumalasta, Isästä käytetään myös monta muuta käsitettä, jotka kertovat Jumalan olemuksesta. Yksi sana, jota hänestä käytetään, on sana pelottava. Kysymys kuuluukin, onko Jeesuksen Jumala pelottava?

Raamattu on täynnä niitä kohtia, joissa Jumala koetaan pelottavana. Osa meistä papeista on varmaan joskus miettinyt, sopiiko edes sana pelottava jokaiseen kohtaan, jossa Jumalasta puhutaan. Joissakin kohdissa voisi käyttää myös sanaa kunnia ja sen eri sijamuotoja: ”Kunnioitettava Jumala; Kunnioittakaa Herraa, Jumalaanne.” (5. Moos. 10) Muuttaisiko se suhtautumistamme Jumalaan? Miksi otan tämän ilmaisun yleensäkin puheeksi.

Syy on tämä: Raamatussa, 1. Joh. 4:17-18 puhutaan Jumalasta näin: ”Jumala on rakkaus. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Jumalan perimmäinen olemus on siis rakkaus. Rakkaus on positiivista, rakkaus on rakentavaa, rakkaus on ihmisiä yhdistävä Voima. Kun ihmiset ovat yhtä rakkaudessa, he myös eivät pelkää enää toisiaan. Tämä kuulostaa tilalta, jonka pääsemiseen meillä on vielä paljon työtä edessämme. Taivasten valtakunnassa ei ole enää pelkoa, koska itse Jumala vuodattaa silloin meihin rakkauden Henkensä. Silloin pelko Jumalaa kohtaan häviää ja tilalle jää Kristuksen rauha.

Kirjoittaja on Savonrannan pappi