Hartauskirjoitus | Onko jokaiselle jotakin sittenkin? kellekään ei mitään?

Siitä asti, kun minä olen kirkon piirissä liikkunut, on aina käyty keskustelua siitä miten ihmisiä tavoittaisi paremmin. Mikä olisi sellaista toimintaa, joka kutsuu väkeä mukaan. Mikä on sellaista, mitä kirkolla on tarjota, joka houkuttelee ihmisiä kirkon piiriin?

Keskustelun aihe ei ole muuttunut mihinkään vielä 20 vuodessa. Se on oikeastaan vaan kiihtynyt ja kiihtynyt ja pako kirkosta on ollut suurempaa kuin koskaan aiemmin.

Alkuvuodesta uutisoitiin, että Helsingissä enää alle puolet väestöstä kuuluu suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Ev.lut. kirkko ja sen jäsenet alkavat olla koko ajan vaan marginaalimpaa porukkaa myös muualla Suomessa.

Mitä tälle asialle sitten voisi tehdä? Se, joka löytää vastauksen, ansaitsee kyllä kukkia ja konvehteja. Sellaista ennustajan kristallipalloa tai muutakaan taikakalua ei ole vielä löytynyt, mistä saisimme vastauksen tähän ikuisuuskysymykseen.

Kiinnostus kirkkoa kohtaan on varmaan heikompaa kuin koskaan. Sen sijaan uskonasiat ja hengellisyys ovat tehneet tasaista kasvua kaikkien näiden vuosien aikana. Tässä on selvä ristiriita, johon pitäisi jollain tavalla osata vastata.

Olen paljon miettinyt tätä, onko yksi kirkon ongelma se, että me koitamme tarjota jokaiselle jotakin joka tilanteessa. Lopulta kaikki menee niin puuroksi, harmaaksi massaksi ettei se oikeastaan tarjoakaan kellekään yhtään mitään.

Selvä ristiriita, johon pitäisi jollain tavalla osata vastata.

Hyvin usein huomaan miettiväni ihan puheita kirjoittaessa että ”voiko näin sanoa?” Miksi ei voisi, mikä minua estää?

Tai tiedänhän minä mikä minua estää. Monesti se on se edustamani instituutio, mietin että voiko sen raameissa tuoda esiin tällaisia asioita mistä nyt tekisi mieleni puhua.

Voinko sanoa asioita niin suoraan, ettei tulkinnanvaraa jää? Saanko sanoa oman mielipiteeni suoraan? Ja tuskin olen ainut seurakuntien työntekijä, joka painii näiden samojen kysymysten kanssa.

Olisiko meidän aika lakata tarjoamasta kaikille kaikkea? Pitäisikö toimintoja profiloida selvemmin eri ryhmille? Ei kai kaikkia palvele samat asiat?

Me emme ole keskenämme kaikki samanlaisia. Ei meitä puhuttele samat asiat. Me emme voi tyytyä väljähtyneeseen puolivillaiseen ja vähän sinne päin olevaan. Lopulta se muuttuu merkityksettömäksi ja emme saa siitä enää sitäkään vähään irti.

Herkästi me liu’umme pois asioiden ääreltä, jotka eivät ole just vaan ovat vaan melkein. Kun täytyy tehdä valinta, puhutteleeko minua tämä vai tuo toiminta enemmän, valitsemme sen joka on enemmän lähellä meitä itseämme.

Kirkko ei ole subjektiivinen toimija, mutta sen jäsenet ja työntekijät ovat. Mitä sinä haluaisit toimijana kirkossa? Mikä sinua puhuttelee? Mitä sinä kaipaat? Millaista evästä sinun hengellisyytesi tarvitsee?

Laita viestiä, vaikka sähköpostia: sanni.rissanen(at)evl.fi

Katsotaan mihin kaikkeen tämä kirkko taipuu.

seurakuntapastori

Kerimäki

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka