Mielipide | Palveluintegraatiossa on onnistuttava

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on hyvät mahdollisuudet onnistua soteuudistuksen päätavoitteessa eli tasavertaisten, laadukkaiden ja kustannustehokkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisessa asukkaille. Onnistua siitäkin huolimatta, että rahoitus on tarpeeseen nähden niukkaa, sotepalvelujen tarve kasvaa ja henkilöstön saatavuudessa on haasteita.

Siun sote on osoittanut, että maakunta on sopiva koko järjestää sotepalveluja. Suuruuden hyödyt ovat totta. Monissa asioissa Siun sote on onnistunut ja kehittänyt toimintaa hyvään suuntaan. Kehitettävää on vieläkin.

Tärkein asia on se, että hyvinvointialueen koko henkilöstö näkee asiakkaan kokonaisuutena. Tunnistetaan sektorirajat ylittävät yhteisasiakkaat, integraatio toimii. Tiedetään, että 10 prosenttia asiakkaista käyttää yli 70 prosenttia sotepalveluista. Nämä ihmiset on kohdattava kokonaisuutena. Haaste on vaikea, asiakas ei. Tunnistaminen ohjaa resursseja perusterveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin ja vahvistaa lähipalveluja.

Siun sotessa henkilöstön sitoutumista ei ole syntynyt riittävässä määrin. Tämä estää integraatiotavoitteen etenemistä. Työyhteisössä, riippumatta sen koosta, oikea-aikainen tieto ja tiedon kulku on oltava organisaation joka tasolla aina kunnossa. Tiedon pitää pysyä saman sisältöisenä koko matkan. Onnistuminen vaatii henkilöstön aitoa kuuntelemista ja mukaanottoa. Suunniteltavista muutoksista on ensin keskusteltava henkilöstön kanssa. Keskusteluyhteyden on oltava todellinen. Kaikkien on soudettava samaan suuntaan, hierarkiaa kunnioittaen. On vaikutettava ja keskusteltava omassa roolissaan.

Palveluintegraatiosta syntyviä erittäin merkittäviä taloudellisia säästöjä voidaan kohdentaa muihin palveluihin. Näin toimien saadaan suurimmat terveystaloudelliset hyödyt. Henkilöstö voi hyvin ja on motivoitunut omassa tehtävässään. Henkilöstö ne palvelut meille tekee. Ja mikä tärkeintä, asiakas voi hyvin.

Kokemuksestani tiedän, että asioita voi muuttaa nopeastikin organisaation koosta riippumatta.

Kaikkien on soudettava samaan suuntaan.

Aluevaaliehdokas (kesk.), Pohjois-Karjala

Siun soten valtuuston 1. vpj

Ent. kaupunginjohtaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka