Koronaepidemia | Sosterissa todetaan useita tartuntoja päivittäin ja alue on edelleen leviämisvaiheessa – tartuntamäärät kaksinkertaistuneet edelliseen viikkoon verrattuna

Kasvomaskia on syytä käyttää edelleen kaikissa julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä. Walk in -rokotepäivät jatkuvat.

Sosteri tiedotti tiistaina 4. tammikuuta, että sairaalahoidossa on yksi koronapotilas ja alueella todetaan useita tartuntoja päivittäin. Joulukuun viimeisellä viikolla sairaanhoitopiirin alueella todettiin 133 tartuntaa, joista omalle alueelle kirjautui 107 tartuntaa ja alueen ulkopuolelle 26 tartuntaa.

Tartuntaketjujen jäljitettävyys on yli 80 prosenttia. Viikolla 52 alueella tehtiin 1010 testiä, joista 13,2 prosenttia todettiin positiivisiksi.

Sosterin alueella ensimmäisen koronarokotteen on saanut noin 89,2 prosenttia väestöstä, toisen rokotteen 85,8 prosenttia ja kolmannen rokotteen 36,6 prosenttia väestöstä.

Sosterin alue kuuluu edelleen koronavirusepidemian leviämisalueeseen.

Tartuntamäärät ovat kaksinkertaistuneet Sosterin alueella edelliseen viikkoon verrattuna. Alueella on voimassa aluehallintoviraston määräämiä kokoontumisrajoituksia ja tilojen käyttöön liittyviä rajoitteita.

– Kasvomaskia on syytä käyttää edelleen kaikissa julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä. Tämä kehotus koskee myös henkilöitä, joiden rokotussuoja on kunnossa, Sosterista tiedotetaan.

Rokotteen saa helposti ilman ajanvarausta Walk In -rokotuspäivinä. Kaikki Walk In -päivät löytyvät verkosta osoitteesta sosteri.fi. Myös ajanvarauksella rokotukseen pääsee kohtuullisessa ajassa jonottamatta.

Koronarokotuksia annetaan Savonlinnan pääterveysaseman rokotuspisteen lisäksi Punkaharjun, Enonkosken, Kerimäen ja Savonrannan terveysasemilla erikseen ilmoitettuina ajankohtina. Rantasalmi ja Sulkava tiedottavat omista rokotusajoistaan erikseen.

Rokotuksiin voi varata ajan joko sähköisesti Hyviksen kautta, puhelimitse (044 4173698 ma-to 8-15.30, pe 8-14) tai tulemalla walk in- rokotuspäivinä ajanvarauksettomalle rokotusajalle.

– Puhelinajanvarauksessa on usein ruuhkaa aamusta, joten puhelut kannattaa ajoittaa mieluummin myöhempään ajankohtaan. THL:n maksuttomaan influenssarokotukseen oikeutetut voivat saada influenssarokotteen samalla kertaa.

Toisen rokotteen saa heti, kun ensimmäisestä rokotteesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa.

Kolmatta rokotetta suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. 60 vuotta täyttäneet sekä muut aiemmin määritellyt riskiryhmät voivat saada kolmannen rokoteannoksen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Niille alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Voimakkaasti immuunipuutteisille kolmatta annosta suositellaan aiempaan tapaan kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen.

Suositus kolmansista annoksista koskee myös alle 30-vuotiaita miehiä, joille kolmantena rokoteannoksena annetaan ainoastaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.

Sosteri on aloittanut tällä viikolla 5-11-vuotiaiden rokotukset. Alle kouluikäisten rokotukset hoidetaan neuvolassa ja kouluikäisten rokotukset hoidetaan kouluterveydenhuollossa.

Sosterin alueella voimassa olevat suositukset ja määräykset

Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Määräys ei koske enintään 50 hengen tilaisuuksia, joissa kaikille osallistujille on määritelty oma istumapaikka. Määräys on voimassa 21.1.2022 saakka.

Laaja etätyösuositus on voimassa Sosterin alueella.

Sosterin alueella on voimassa 17.12.2021 päivitetty THL:n yleinen maskisuositus. THL suosittelee, että maskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä joukkoliikenteessä koko maassa. Suositus koskee 12 vuotta täyttäneitä, ja on sama sekä rokotetuille että rokottamattomille.

Maskisuositus jatkuu Sosterin kaikissa toimipisteissä. Sosteri suosittelee, että vastaanotoille saapuvat henkilöt käyttävät maskia, vaikka henkilöt olisivat saaneet täyden rokotesarjan.

Myös julkisissa sisätiloissa ja yksityistilaisuuksissa suositellaan noudatettavaksi yleisiä turvallisuus- ja hygieniaohjeita.

Vierailut potilaiden luona sairaalan vuodeosastoilla, terveyskeskuksen kuntoutusosastoilla ja palveluasumisen yksiköissä ovat sallittuja vierailuohjeita noudattaen: vierailut vain terveenä ja ennen vierailuja ota yhteyttä yksikön henkilökuntaan. Noudata hygieniaohjeita ja käytä kasvomaskia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka