Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pohjois-Karjalan koronatilanne on rauhoittunut edelleen, eikä tilanne täytä leviämisalueen tunnusmerkkejä

Tilannekuvatyöryhmä muistuttaa pikkujoulujen ja joulunajan erilaisten tapahtumien järjestäjiä yleisistä, kaikkia tapahtumia koskevista ohjeistuksista.

Pohjois-Karjalassa Siun soten alueella koronaviruksen ilmaantuvuus on laskenut alle leviämisvaiheen yhtenä kriteerinä pidetyn 100 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Rokottamattomien tai vasta osittaisen rokotussuojan saaneiden keskuudessa ilmaantuvuus on kuitenkin 180,4, kun rokotetuilla ilmaantuvuus on 39,4.

– Tilanne meillä on tällä hetkellä jopa yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon valtakunnalliset tartuntamäärät, toteaa Pohjois-Karjalan koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja, ylilääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta.

Tilannekuvatyöryhmä muistuttaa pikkujoulujen ja joulunajan erilaisten tapahtumien järjestäjiä yleisistä, kaikkia tapahtumia koskevista ohjeistuksista. Tapahtumia järjestettäessä on muun muassa varattava yleisölle mahdollisuus riittävien etäisyyksien ylläpitämiseen ja käsien puhdistamiseen sekä huolehtia tilojen siisteydestä.

Päivittäisten tartuntojen määrä on laskenut selvästi muutaman viikon takaisesta ja uusia tartuntoja todetaan tällä hetkellä keskimäärin 1–5 päivässä. Laajempia joukkoaltistumisia esimerkiksi kouluissa ja harrastusryhmissä ei ole juurikaan tapahtunut.

Pohjois-Karjalassa todettiin viikolla 48 yhteensä 49 koronavirustartuntaa, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 96. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja on todettu 12 ja karanteenissa oli 56 henkilöä.

Koronatartunnoista 48 prosentilla todettiin rokottamattomilla henkilöillä ja kahdeksan prosenttia yhden rokoteannoksen saaneilla. 40 prosenttia tartunnoista todettiin täysin rokotetuilla.

Tartuntoja todettiin viikolla 48 Joensuussa, Juuassa, Kiteellä, Kontiolahdella Liperissä, Nurmeksessa ja Outokummussa. Tartuntojen alkuperä saatiin selville 88 prosentista tapauksista. Ulkomailta saatuja tartuntoja oli kaksi.

Eniten tartuntoja todettiin 40–49-vuotiailla, ja lasten osuus tartunnan saaneista on vähentynyt.

Tarkista epidemiatilanne ja suositukset ennen lomamatkoja

Muun Suomen koronatilanne on tällä hetkellä monin paikoin selvästi huonompi kuin Pohjois-Karjalassa. Lomamatkoja ja vierailuja muualle Suomeen suunnittelevien on syytä tarkistaa paikallinen koronatilanne ja suositukset etukäteen.

– Esimerkiksi koronapassia saatetaan vaatia varsinkin leviämisalueilla, myös muut suositukset ja toimintaohjeet vaihtelevat alueittain. Ohjeita ja suosituksia on tietysti syytä noudattaa huolellisesti, liikkuipa missä tahansa, huomauttaa Heikkinen.

Pohjois-Karjalassa suositellaan kasvomaskien käyttöä THL:n ohjeiden mukaisesti julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Suositus koskee sekä rokotettuja että rokottamattomia henkilöitä.

Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.