Eräs kollegani totesi talvisodan syttymisen muistopäivän aikoihin some-kanavassa, että hän edustaa ensimmäistä sotien jälkeistä polvea ja että se on jättänyt jälkensä. Havahduin tuohon ja totesin, että niinhän minäkin edustan! Syntyessäni sotien päättymisestä oli kulunut noin 15 vuotta.
En itse kokenut sotaa, mutta isäni ja isovanhempani ja heidän perheensä kokivat. Keskellämme on vielä ihmisiä, jotka kokivat itse nuo ajat. Jotta muistaisi ne, pitää olla ikävuosia yli 80 tai melkein 90.
Isäni ei ollut sodassa nuorena saamansa selkävamman vuoksi. Hän oli kotirintamalla vartiointitehtävissä. Kaksi isäni veljeä olivat, toinen jo talvisodassa. Hän jäi peräytymistaisteluissa 10.7.1944 Vuosalmelle kadonneena, ilmeisesti viimeiseen taistelupaikkaansa Vasikkasaareen. Muistan, kun isäni kaipasi häntä palaavaksi kotiin vielä minun lapsuudessani. Hän kertoi nähneensä unia, kuinka veli kävelee tuttua kylätietä, avaa tupamme oven ja astuu sisään.
Toinen isäni veli oli useita vuosia sodassa eli koko jatkosodan ja Lapin sodan. Sodasta palattuaan hän ei ollut pasifisti, mutta hän sanoi voimakkaasti, ettei halua enää koskea aseisiin. Hän sai niistä tarpeekseen noiden pitkien ja raskaiden sotavuosien aikana.
Suunnittelimme viime vuoden 2020 keväälle veljieni kanssa muistomatkaa Vuosalmelle ja Vasikkasaareen, mutta korona sotki suunnitelmat ja tuo matka jäi tekemättä. Olisin halunnut veljieni kanssa nähdä paikan, minne setämme Uuno kaiketi jäi. Olisin pitänyt siellä pienen rukoushetken hänen ja muiden sinne jääneiden taistelijoiden muistolle.
Toivon, että voin sen vielä elinaikanani toteuttaa. Toisen setäni, jatkosodan ja Lapin sodan veteraanin Väinön sain siunata kotipitäjämme multiin 95 vuoden iässä viitisen vuotta sitten. Se oli tärkeä hetki minulle.
Tuollaisestakin voi selvitä ja jatkaa elämää.
Sota jätti jälkensä myös meihin sodan jälkeen syntyneisiin. Se jätti jäljen, jota on ehkä vaikea huomata tai tunnistaa – tai jonka tunnistamme nyt vuosikymmenten jälkeen.
Sodan jälkiä pelon ja epävarmuuden tunnun lisäksi ovat muiden muassa: Vapauden ja itsenäisyyden arvo, Ei koskaan enää sotaa, Veljeä, kaveria ei jätetä ja: Yhdessä ponnistellen mahdoton muuttuu mahdolliseksi kuten talvisota ja sen henki todistavat!
Appeni on yksi evakoista, jotka joutuivat luopumaan kodistaan ja kotiseudustaan. Heidän kohtalonsa on samalla karu ja samalla rohkaiseva: Tuollaisestakin voi selvitä ja jatkaa elämää. He selvisivät, hei kaikki noin 400.000 suomalaista! Siinäkin on vahva sodan jälki!
Kuljemme adventtiaikaa joulua kohti. Silloin kuulemme jälleen: Jumalan on kunnia korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa (Lk. 2:14). – Olkoon todella niin!
Rovasti ja Kerimäen aluekappalainen