Ympäristöosasto teki poliisille tutkintapyynnön Laukunkankaan ympäristön pilaantumisesta – Kaivosyhtiötä syytetään ympäristön saastuttamisesta ja ely-keskusta valvonnan laiminlyönnistä 25.5.2023 16:43
Kerimäen kirjastokäynneistä joka kuudes jo omatoiminen – Selvitys ei rohkaise omatoimiajan käyttöönottoon pääkirjasto Joelissa 25.5.2023 7:41
Miun Harrastus löytyi Kerimäellä kuvataiteesta: "Ideana oli saada lapset hoksaamaan, että noinkin voi tehdä", sanoo kuviskerhoa vetänyt Piamaria von Konow 24.5.2023 16:18
Toimittajalta | Kylien kaupunki Savonlinna voisi nähdä vahvuutensa – ovatko taajamien ulkopuolella asuvat vain kuluerä? 24.5.2023 13:00
Savonrantalaiset toivat viestinsä kaupungin keskustaan – lähikoulut turvaavat lasten hyvinvoinnin ja kaupungin elinvoiman 24.5.2023 10:50
Savonlinnan seurakunta teki isot puukaupat – rahaa tulee satoja tuhansia euroja enemmän kun arvioitiin 24.5.2023 10:30
Katso rahojen saajat | Savonlinnan kumppanuuspöydän tämän vuoden rahoista jaettiin yli puolet – hakemuksia tuli 76 000 euron edestä 23.5.2023 15:43
"Vielä on mahdollisuus pelastaa Savonlinnan kaupungin maine" – Savonrannalta oikaisuvaatimus kaupunginhallitukselle 22.5.2023 13:40
"Metsään menee, jos elinvoimaa ajatellaan vain kuntatalouden näkökulmasta" – Kyläfoorumia Putikkoon kokoava Uskali Mäki kutsuu päättäjiäkin avartamaan näköalojaan 20.5.2023 4:00
Mielipide | Pelastetaan lähikoulut -mielenilmaus Savonlinnan kauppatorilla tiistaina– Savonrantalaiset eivät hyväksy kaupunginhallituksen päätöstä 17.5.2023 21:00
Puruveden ja Pihlajaveden luotauksista pian jo kuusi vuotta – Uusia tarkkoja merikarttoja saa silti odotella vielä pitkään 16.5.2023 11:04 | Päivitetty 16.5.2023 12:51
Eija Stenberg (sd.) Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi – Pekka Kilpeläinen (sd.) hallituksen jäseneksi 16.5.2023 7:41
Linnansaaren ja Koloveden esteettömyyttä parannetaan – Savonlinnan alueen kansallispuistoissa on luvassa vilkas tapahtumakesä 16.5.2023 7:34
Odotukset ja todellisuus eivät aina kohdanneet – Virkansa jättävällä aluekappalaisella olisi ollut enemmän annettavaa 15.5.2023 3:00
Vedentulo katkeaa yön ajaksi Punkasalmessa ja sen pohjoispuolella 12.5.2023 11:00 | Päivitetty 15.5.2023 10:45
Toimittajalta | Märkää rättiä tuli savonrantalaisille, seuraavaksi kuivaamaan 11.5.2023 11:02 | Päivitetty 11.5.2023 14:07 Katso kuka äänesti mitäkin | Yläkoulupäätös veti Savonrannan synkäksi – "Selkeä poliittinen avaus neljän koulun malliin pyrkimiseksi", sanoo Otto Makkonen 10.5.2023 11:10 | Päivitetty 11.5.2023 14:10 Vappujuhlat peruuntuivat Savonrannalla – kaupunginhallitus ottaa koulupäätöksen uuteen käsittelyyn 25.4.2023 13:30 | Päivitetty 25.4.2023 16:38 Savonrannan yläluokkia ei siirretä Kerimäelle – Louhen ja Juvolan koulujen lakkauttamisen valmistelu etenee 21.4.2023 8:19 Yläkouluratkaisu on kokoaan suurempi – Savonrannalla arvostellaan lapsi- ja yritysvaikutusten arvioita: "Avoin tilanne on tullut jo kalliiksi" 19.4.2023 11:46
Katso kuka äänesti mitäkin | Yläkoulupäätös veti Savonrannan synkäksi – "Selkeä poliittinen avaus neljän koulun malliin pyrkimiseksi", sanoo Otto Makkonen 10.5.2023 11:10 | Päivitetty 11.5.2023 14:10
Vappujuhlat peruuntuivat Savonrannalla – kaupunginhallitus ottaa koulupäätöksen uuteen käsittelyyn 25.4.2023 13:30 | Päivitetty 25.4.2023 16:38
Savonrannan yläluokkia ei siirretä Kerimäelle – Louhen ja Juvolan koulujen lakkauttamisen valmistelu etenee 21.4.2023 8:19
Yläkouluratkaisu on kokoaan suurempi – Savonrannalla arvostellaan lapsi- ja yritysvaikutusten arvioita: "Avoin tilanne on tullut jo kalliiksi" 19.4.2023 11:46
Reitin valinta ratkaisee taajamasuunnistuksessa – "Olo on kuin vasikalla kevätlaitumella", tuumaili Risto Huttunen kauden ensimmäisessä kuntosuunnistuksessa Kerimäellä 10.5.2023 17:30
Punkaharjun putkirikosta käydään käräjiä tämä viikko, tuomio tuonnempana – Syyttäjä vaatii yli 250 000 euron vahingosta edunvalvojille sakkoja 10.5.2023 11:30
Katso kuka äänesti mitäkin | Yläkoulupäätös veti Savonrannan synkäksi – "Selkeä poliittinen avaus neljän koulun malliin pyrkimiseksi", sanoo Otto Makkonen 10.5.2023 11:10 | Päivitetty 11.5.2023 14:10 Savonrannan yläluokat siirretään Kerimäen kouluun ensi syksynä – Savonrantalaisten hiljainen mielenosoitus ei auttanut 9.5.2023 7:20 | Päivitetty 9.5.2023 8:08 Vappu | Savonrannan vappujuhlat pidetään sittenkin – lapsille vappuiset tarjoilut ja polkuautokilpailut 28.4.2023 11:24 Vappujuhlat peruuntuivat Savonrannalla – kaupunginhallitus ottaa koulupäätöksen uuteen käsittelyyn 25.4.2023 13:30 | Päivitetty 25.4.2023 16:38 Savonrannan yläluokkia ei siirretä Kerimäelle – Louhen ja Juvolan koulujen lakkauttamisen valmistelu etenee 21.4.2023 8:19
Savonrannan yläluokat siirretään Kerimäen kouluun ensi syksynä – Savonrantalaisten hiljainen mielenosoitus ei auttanut 9.5.2023 7:20 | Päivitetty 9.5.2023 8:08
Vappu | Savonrannan vappujuhlat pidetään sittenkin – lapsille vappuiset tarjoilut ja polkuautokilpailut 28.4.2023 11:24
Vappujuhlat peruuntuivat Savonrannalla – kaupunginhallitus ottaa koulupäätöksen uuteen käsittelyyn 25.4.2023 13:30 | Päivitetty 25.4.2023 16:38
Savonrannan yläluokkia ei siirretä Kerimäelle – Louhen ja Juvolan koulujen lakkauttamisen valmistelu etenee 21.4.2023 8:19
Yksinäinen susi tai kaksi sutta on liikuskellut viikkokausia Kulennoisissa, Savonlinnassa, Kerimäellä ja Enonkoskella 10.5.2023 7:26
Savonrannan yläluokat siirretään Kerimäen kouluun ensi syksynä – Savonrantalaisten hiljainen mielenosoitus ei auttanut 9.5.2023 7:20 | Päivitetty 9.5.2023 8:08
Vesienhoidon joululahjaraha menee Hälvänjoelle ja Jouhenjoen kosteikon korjaamiseen – Pro Puruvesi ja Savonlinnan kaupunki jakavat 120 000 euron potin 8.5.2023 11:10 | Päivitetty 11.5.2023 11:46
Kerimäen siivoustalkoissa täyttyi seitsemänkymmentä roskapussia – Rikkoutuneita aurauskeppejä maastossa aiempaa enemmän 5.5.2023 13:34
Parikkala–Savonlinna- vuoropari jatkunee – Kaakkois-Suomen ely kilpailuttaa Pohjois-Savon elyn hylkäämät linja-autovuorot 4.5.2023 7:34
Yrittäjäyhdistysten fuusio -ajatus ei ole ottanut tuulta alleen, vaikka kaikilla on toiminnassaan samat haasteet 4.5.2023 4:00 | Päivitetty 6.5.2023 12:23 Punkaharjun Yrittäjät käynnistää keskustelut yhdistymisestä – Ruth Lähdeaho-Kero jatkaa puheenjohtajana vuoden 2023 loppuun 23.11.2022 16:53 Punkaharjun Yrittäjät valmiita keskustelemaan yhdistymisestä Savonlinnan yhdistysten kesken 26.10.2022 15:00
Punkaharjun Yrittäjät käynnistää keskustelut yhdistymisestä – Ruth Lähdeaho-Kero jatkaa puheenjohtajana vuoden 2023 loppuun 23.11.2022 16:53
Punkaharjun Yrittäjät valmiita keskustelemaan yhdistymisestä Savonlinnan yhdistysten kesken 26.10.2022 15:00
Katso kuvat | Paasniemi järjesti vappuaattona omat siltakemmakat – uudelle betonisillalle tulee myös täky lemmenpareille 3.5.2023 4:00 | Päivitetty 3.5.2023 8:43 Paasniemeen tuleva uusi betonisilta mahdollistaa myös "laivaväylän" Paasvedeltä Puruvedelle – kaavamerkintä tuli kalliiksi tiekunnalle 2.11.2022 11:20
Paasniemeen tuleva uusi betonisilta mahdollistaa myös "laivaväylän" Paasvedeltä Puruvedelle – kaavamerkintä tuli kalliiksi tiekunnalle 2.11.2022 11:20
Vanhusten sijoittelu puhuttaa Enonkoskella ja Savonrannalla huolettaa Päivärinteen kohtalo 2.5.2023 11:06
Kerimäen Mäntyselässä riittää vielä uskoa pihvilihan tuotantoon – "Kuluttajat ratkaisevat", sanovat suurta nautatilaa osakeyhtiönä pyörittävät Jukka ja Sirpa Nousiainen 29.4.2023 4:00
Taide- ja tapahtumakeskus Retretti hakeutuu konkurssiin – sijoittajia ei löytynyt yrityksistä huolimatta 28.4.2023 14:45 | Päivitetty 28.4.2023 16:52
Katso kuvat | Kevät tuli, lumi suli ja veneen raato lojuu edelleen luonnonsuojelualueen rannassa Punkaharjulla 28.4.2023 13:13 Velma-aluksesta kolmas kehotus omistajalle – "kevään aikana se on paikalta poistettava", sanoo ympäristötarkastaja 6.1.2023 13:00 | Päivitetty 6.1.2023 14:23 Pintaa syvemmältä | Totuus Punkaharjulla lojuvasta Velma-aluksesta 17.10.2022 4:00 | Päivitetty 26.10.2022 15:42 Velma-alus odottaa kohtaloaan – ympärillä öljyntorjuntapuomi 20.9.2022 12:45 | Päivitetty 21.9.2022 11:00
Velma-aluksesta kolmas kehotus omistajalle – "kevään aikana se on paikalta poistettava", sanoo ympäristötarkastaja 6.1.2023 13:00 | Päivitetty 6.1.2023 14:23
Pintaa syvemmältä | Totuus Punkaharjulla lojuvasta Velma-aluksesta 17.10.2022 4:00 | Päivitetty 26.10.2022 15:42
Velma-alus odottaa kohtaloaan – ympärillä öljyntorjuntapuomi 20.9.2022 12:45 | Päivitetty 21.9.2022 11:00
Vappu | Savonrannan vappujuhlat pidetään sittenkin – lapsille vappuiset tarjoilut ja polkuautokilpailut 28.4.2023 11:24
Yli sadan sadun mummo – Punkaharjulaisen Eija Kupsan iltasatuja on ladattu yli miljoona kertaa 27.4.2023 4:00
Savonrannan isännättömän huoltoaseman pilaantuneet maat kaupungin kontolle – maaperätutkimuksella haetaan hintalappua, rakennusten mahdollista purkua arvioidaan sen jälkeen 26.4.2023 10:07 Isännättömästä bensa-asemasta tuli ympäristöongelma Savonrannalle – mittarikentän puhdistuksesta saattaa koitua iso lasku veronmaksajille 27.12.2022 15:20
Isännättömästä bensa-asemasta tuli ympäristöongelma Savonrannalle – mittarikentän puhdistuksesta saattaa koitua iso lasku veronmaksajille 27.12.2022 15:20
Vappujuhlat peruuntuivat Savonrannalla – kaupunginhallitus ottaa koulupäätöksen uuteen käsittelyyn 25.4.2023 13:30 | Päivitetty 25.4.2023 16:38
Hotellin toiminta loppuu näillä näkymin kahden viikon päästä – Konkurssipesä ei jatka Hotelli Punkaharjun liiketoimintaa 25.4.2023 10:30 | Päivitetty 25.4.2023 17:11 Punkaharjun matkailutalvi oli hiljainen, mutta kesä näyttää valoisalta – Hotellin konkurssin ajankohta hämmästyttää matkailuyhdistyksen puheenjohtajaa 25.4.2023 3:00 "Maksamattomia laskuja alkoi kertyä jo viime syksynä" – Saimi Hoyer toivoo, että jokin matkailualaa tunteva taho Etelä-Savosta kiinnostuisi Hotelli Punkaharjusta ja ostaisi sen omakseen 24.4.2023 7:35 Sähkön hinnan nousu oli viimeinen isku, joka kuritti isoja, vanhoja puutaloja ylläpitävää matkailuyritystä – Saimi Hoyer toivoo, että elämäntyö siirtyy seuraavalle yrittäjälle 19.4.2023 7:51 Hotelli Punkaharju haettiin konkurssiin maanantaina – Lauantain muotinäytöksessä ei vaikeuksista ollut tietoakaan 18.4.2023 12:15 | Päivitetty 20.4.2023 10:40
Punkaharjun matkailutalvi oli hiljainen, mutta kesä näyttää valoisalta – Hotellin konkurssin ajankohta hämmästyttää matkailuyhdistyksen puheenjohtajaa 25.4.2023 3:00
"Maksamattomia laskuja alkoi kertyä jo viime syksynä" – Saimi Hoyer toivoo, että jokin matkailualaa tunteva taho Etelä-Savosta kiinnostuisi Hotelli Punkaharjusta ja ostaisi sen omakseen 24.4.2023 7:35
Sähkön hinnan nousu oli viimeinen isku, joka kuritti isoja, vanhoja puutaloja ylläpitävää matkailuyritystä – Saimi Hoyer toivoo, että elämäntyö siirtyy seuraavalle yrittäjälle 19.4.2023 7:51
Hotelli Punkaharju haettiin konkurssiin maanantaina – Lauantain muotinäytöksessä ei vaikeuksista ollut tietoakaan 18.4.2023 12:15 | Päivitetty 20.4.2023 10:40
Punkaharjun matkailutalvi oli hiljainen, mutta kesä näyttää valoisalta – Hotellin konkurssin ajankohta hämmästyttää matkailuyhdistyksen puheenjohtajaa 25.4.2023 3:00
Mielipide | Matkailuyritykset eivät pärjää ilman paikallisia asukkaita – Maailmalla kaivataan sitä, mitä Savonlinnan seutu parhaimmillaan tarjoaa 21.4.2023 15:00
Savonrannan yläluokkia ei siirretä Kerimäelle – Louhen ja Juvolan koulujen lakkauttamisen valmistelu etenee 21.4.2023 8:19
Yksityishenkilöltä mittava testamenttilahjoitus Kerimäen ison kirkon korjauksiin 19.4.2023 17:00 Kerimäen kirkon katto vuotanut vuosia, iso remontti odottaa – "Puhutaan todennäköisesti koko katon uusimisesta lähivuosina", sanoo kiinteistöpäällikkö Markus Pehkonen 12.12.2022 13:50
Kerimäen kirkon katto vuotanut vuosia, iso remontti odottaa – "Puhutaan todennäköisesti koko katon uusimisesta lähivuosina", sanoo kiinteistöpäällikkö Markus Pehkonen 12.12.2022 13:50
Yläkouluratkaisu on kokoaan suurempi – Savonrannalla arvostellaan lapsi- ja yritysvaikutusten arvioita: "Avoin tilanne on tullut jo kalliiksi" 19.4.2023 11:46
Sähkön hinnan nousu oli viimeinen isku, joka kuritti isoja, vanhoja puutaloja ylläpitävää matkailuyritystä – Saimi Hoyer toivoo, että elämäntyö siirtyy seuraavalle yrittäjälle 19.4.2023 7:51
Roskanpoltto äityi maastopaloksi Savonlinnassa – Tuli levisi viereisen rakennuksen seinään 18.4.2023 17:16
Hotelli Punkaharju haettiin konkurssiin maanantaina – Lauantain muotinäytöksessä ei vaikeuksista ollut tietoakaan 18.4.2023 12:15 | Päivitetty 20.4.2023 10:40 Hotelli Punkaharju ja Solitary Rantasalmelta pääsivät Suomen sadan parhaan joukkoon 30.3.2023 18:33 | Päivitetty 30.3.2023 22:28 Hotelli Punkaharju nousi Suomen 50 parhaan ravintolan listalle – Lähes 400 ammattilaista ja vaikuttajaa eri puolilta maata äänesti 19.5.2022 7:36 ”Olen hengittänyt tänä kesänä ensimmäisen kerran viiteen vuoteen” – Saimi Hoyerin yrityksellä kaikkien aikojen kesä 9.9.2020 4:00 | Päivitetty 9.9.2020 11:21 Hotelli Punkaharjun kesässä on kaikki villiä, Villikasvit menussa ja naiset hotellin seinällä 21.6.2020 11:23 Hotelli Punkaharju palkittiin – Saimaa Gastronomy -ruokaviikonloput on Suomen paras ruokamatkailutuote 2019 19.9.2019 10:00
Hotelli Punkaharju ja Solitary Rantasalmelta pääsivät Suomen sadan parhaan joukkoon 30.3.2023 18:33 | Päivitetty 30.3.2023 22:28
Hotelli Punkaharju nousi Suomen 50 parhaan ravintolan listalle – Lähes 400 ammattilaista ja vaikuttajaa eri puolilta maata äänesti 19.5.2022 7:36
”Olen hengittänyt tänä kesänä ensimmäisen kerran viiteen vuoteen” – Saimi Hoyerin yrityksellä kaikkien aikojen kesä 9.9.2020 4:00 | Päivitetty 9.9.2020 11:21
Hotelli Punkaharjun kesässä on kaikki villiä, Villikasvit menussa ja naiset hotellin seinällä 21.6.2020 11:23
Hotelli Punkaharju palkittiin – Saimaa Gastronomy -ruokaviikonloput on Suomen paras ruokamatkailutuote 2019 19.9.2019 10:00