0

Savonlinna tahtoo erä- ja luontokulttuurimuseon – sijoitusvaihtoehtoina Lusto ja entinen KVL:n kiinteistö

Savonlinnan kaupunki osallistuu kilpailuun erä- ja luontokulttuurimuseon sijaintipaikasta, päätti kaupunginhallitus maanantaina. Mahdollisia paikkoja uudelle, valtakunnalliselle museolle ovat Luston yhteyteen rakennettava laajennusosa ja Kansainvälisen viestinnän laitoksen talo Kuninkaankartanonmäellä. Kaupunginhallituksen käsittelyssä vaihtoehdoista jätettiin pois Kerimäen kirkkoranta ja Savonrannan koulukeskus.
Alustavien suunnitelmien mukaan Luston yhteydessä uudelle museolle tarvittaisiin noin 4000 neliön laajuinen uudisrakennus, johon sijoittuisi näyttely- ja varastotilat. Monet toiminnot, kuten toimistotilat, ravintola ja paikoitusalue olisivat Luston kanssa yhteiset.

Erä- ja luontokulttuurimuseoprojektin käynnistäjinä ovat Suomen metsästysmuseo, Suomen kalastusmuseoyhdistys, maa- ja metsätalousministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Museovirasto. Ne myös valitsevat museon sijaintikunnan huhtikuun loppuun mennessä. Samalla kunta sitoutuu museosta koituviin kustannuksiin.

Viikon kysymys

Pitäisikö mielestäsi kevään kuntavaalit siirtää koronatilanteen vuoksi syksyyn?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...