0

Kolumni: Joulumuistoja

”Lapsuuden jouluun sen työhön ja touhuun palata tahtoisin. Kynttilöitä valaa ja pukkia salaa ikkunasta tirkistäisin.” Näin olen sanaillut eräässä joulurunossani aikoja sitten. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kirkkaammiksi nousevat joulun lähetessä lapsuuden joulumuistot.

Herkimpinä niistä joulukirkkomatkat, jotka tehtiin hevosella. Me olimme äidin ja sisareni kanssa lammasnahkaisten rekivällyjen syleilyssä. Isä istui kuskipukilla, kulkunen kilisi, lumi narahteli reen jalaksen alla ja varhaisaamun hämärä, joskus pimeys, kietoi huntuunsa matkalaiset.
Perillä loisti kynttilöiden valaisema kirkko, kuin satulinna. Valon määrä häikäisi hämärästä sisälle saapujia. Joulukirkon aikana suntio lisäsi halkoja uunien uumeniin, että kirkkokansaa ei paleltaisi. Ja se urkujen pauhu, se oli mahtavaa kuultavaa.
Nuo joulukirkkomatkat ovat muistoja, joita ”milloinkaan ei viedä, ei riistetä sielustain”.

Pitkään elämään mahtuu monenlaisia joulumuistoja. Joitain vuosia sitten puolisoni oli päässyt sairaalasta jouluksi kotiin. Keuhkokuumeen voittamiseksi oli jouduttu käyttämään paljon vahvoja lääkkeitä. Lääkkeillä on myös haittavaikutuksensa. Makuaisti oli kadonnut. Oli ihan sama maistoiko hän kinkkua vai Mozart-kuulia, mikään ei maistunut miltään. Makunautinto oli tipotiessään. Pääasia oli kuitenkin, että tauti oli voitettu ja saimme olla yhdessä joulun vietossa.
Hauska joulumuisto on parin vuoden takainen. Ulkomailla asuva tyttäremme oli miehensä kanssa joulun vietossa. Ennen joulua tytär laittoi viestin, jossa toivoi, että valmistettaisiin kaalikääryleitä ja vatruskoita, joita hän ei ollut ennen valmistanut. Toisena toivomuksena oli, että neuvoisin villasukan parsintaa. No, nuo ovat helposti toteutettuja joulutoiveita, ajattelin viestiä lukiessani.

Ja niin me laitoimme hänen toivomiaan kaalikääryleitä. Ihan riidattomasti syksyiset herkut sopivat jouluherkkujen keskelle. Samoin kuin suussa sulavat vatruskat karjalanpiiraiden kumppaniksi.
Hiljattain television aamuohjelmassa neuvottiin villasukkien parsintaa. Siinä näytettiin kuinka parsintakohteeseen voi tehdä kukkasen erivärisellä langalla parsittuna. Nykyään parsimisen taito taitaa olla suurimmaksi osaksi vanhemman väen hyppysissä. Hyvä, että taitoa elvytetään.
Tuota television ohjelmaa katsellessa tuli mieleeni kuinka mekin tyttären kanssa elvytimme parsimisen taitoa. Istuimme vierekkäin joulujen välipäivänä ja taiteilimme hienoa ristikko ohueksi kuluneen sukan pohjaan. Kukkia emme taiteilleet.

Siinä samalla työskennellessämme saimme rauhallisen juttutuokion, jossa oli aikaa muistella lapsuuden jouluja. Jos hetkessä oli jotain opittavaa, se meni varmaan paremmin perille, kuin jos olisin sitä murrosiässä tarjoillut. Eikä se parsintaoppi siinä tärkeintä ollut. Oli tavattoman kiva pitkästä aikaa jutella ja touhuta jotain yhdessä.
Joulun läheisyys herättää monenlaisia muistoja, herkistäviä, lämmittäviä, surullisiakin. Yritetään koronarajoituksista huolimatta löytää iloa ja valoa joulun vieton keskelle.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Tuleeko vuodesta 2021 parempi kuin 2020?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...