0

Lukijalta: Kansalaisen jouluevankeliumi

Siihen aikaan antoi WHO käskyn, että koko maailmassa on löydettävä koronarokote.
Tämä rokote olisi ensimmäinen ja tapahtui Sanna Marinin ollessa Suomen käskynhaltija.
Kaikki kuulivat rokotteesta, kukin omassa kaupungissaan.
Niin myös tutkijat lähtivät kaupungeistaan kammioihinsa, sillä he kuuluivat suuriin lääkefirmoihin.
He lähtivät sinne rahaisan toimeksiannon kanssa.
Heidän siellä ollessaan tuli rokotteen synnyttämisen aika ja he synnyttivät rokotteen ja kapaloivat sen isoihin lentokoneisiin.

Seuduilla oli vartijoita vartioimassa koronaeristyksiä ja tiesulkuja.
Yhtä äkkiä heidän edessään seisoi lääkefirman sanansaattaja ja sanoman kirkkaus häkellytti heitä.
Pelko valtasi vartijat mutta sanansaattaja sanoi heille:
” Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on syntynyt teille rokote. Hän on kapaloituna ja koneissa jo valmiina.”
Ja samalla hetkellä sanansaattajan ympärillä oli sotajoukko, joka ylisti lääkefirmoja sanoen:
” Lääkefirmojen on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha kansoille, joiden kukkaroita lääkefirmat rakastaa.”

Kun sotajoukko oli palannut kammioihinsa, vartijat sanoivat toisilleen: ” Nyt pääkaupunkiin. Siellä näemme sen, mitä on tapahtunut ja minkä sanansaattaja meille ilmoitti.”

He lähtivät kiireesti ja löysivät pääministerin ja lentokoneen, joka toi rokotteen kansalle.
Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli tästä rokotteesta sanottu.
Kaikki, jotka sen kuulivat, olivat ihmeissään.
Mutta kansa kätki sydämeensä kaiken, mitä oli sanottu ja tutkisteli sitä.
Vartijat palasivat ihmeissään siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.
Oliko kaikki juuri niin kuin heille oli sanottu?

Nimim. Kansalainen

Viikon kysymys

Tuleeko vuodesta 2021 parempi kuin 2020?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...