0

Mielipide: Puruvesi – vapaa-ajankalastajan näkökulmasta

Puruvesi, tuo yhteinen, vieläkin kirkas järvihelmemme, on viime aikoina kirvoittanut useampiakin mielipidekirjoituksia.
Niinpä tässä rohkaistuin itsekin avaamaan sanaista arkunkantta ja kuvaamaan omaa ajatustani asiaan liittyen.
Puruvesi on hyvinkin tunnettu järviallas vapaa-ajankalastajien keskuudessa. Kesällä vetouistelijoiden ja nykyään myös lisääntyvässä määrin jigaamalla kalastavien keskuudessa järvialue on lisännyt suosiotaan.
Talvipilkkijöille Puruvesi on ollut legendaarinen suurien ahvenien saalispaikka jo vuosikymmenien ajan. Ensimmäinen Suomenmestaruus pilkkikilpailukin on järjestetty Puruvedellä jo 1950-luvulla.

Vapaa-ajan kalastuksessa käytettävät kalojen pyyntitavat ovat monimuotoisia.
Useampi kalastusta harrastava käyttää vapaa-ajankalastuksessaan, joko vapaonkea, pilkkionkea tai näitä molempia.
Onkiminen ja pilkkiminen kuuluvat maksuttomaan yleiskalastusoikeuteen, joiden harjoittamiseen ei tarvita lupaa. Kalastuslaissa maksuttomalla onkimisella tarkoitetaan kalastusta yhdellä vavalla ja koukulla, ilman viehettä ja heittokalastukseen soveltuvaa vapaa.
Pilkkiminen on maksuton yleiskalastusoikeus, jonka harjoittamiseen ei tarvita lupaa.
Kalastuslaissa maksuttomalla pilkkimisellä tarkoitetaan kalastusta yhdellä lyhyehköllä vavalla ja siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä.
Pilkkiminen on kiellettyä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla, joissa kalastus on kielletty muiden määräysten nojalla.
Yleiskalastusoikeuksiin kuuluu myös kalastonhoitomaksuun perustuva viehekalastus yhdellä vieheellä.
Kalastonhoitomaksu on valtion veroluonteinen kalastusmaksu, joka 18 – 64 vuotiaan kalastajan tulee maksaa, kun kalastaa vieheellä tai pyydyksillä.
Pyydyskalastaminen tarkoittaa kalastamista verkoilla, katiskoilla ja muilla seisovilla pyydyksillä. Lisäksi tarvitaan vesialueen omistajan lupa.

Verkkokalastaminen on kuulunut perinteisesti myös vapaa-ajankalastajan pyydysvalikoimaan. Verkkokalastajien määrät ovat vähentyneet melkoisesti, kun tarkastellaan aikaa vaikkapa kolmekymmentä vuotta taaksepäin.
Parina viime vuotena vilkkaaseen keskusteluun on noussut saimaannorpan suojeluun liittyvät asiat Puruvedellä.
Asiassa kipuillaan nyt samoissa seikoissa, kuten hyvin muistan olleen 1980-luvulla Haukivedellä. Siellä oman lisänsä asiaan toi Linnansaaren kansallispuiston alueen laajentaminen, johon liittyi mm. saarien liittäminen alueeseen. Käsittääkseni osittain melko pienin korvauksin omistajilleen.
Saimaannorpan poikasten keskeisillä elinalueilla verkkokalastus on vuosittain 15. päivästä huhtikuuta 30. päivään kesäkuuta kiellettyä lukuun ottamatta muikkuverkkoja.
Suojelua on toteutettu rajoittamalla kalastusta osakaskuntien ja ELY- keskuksen välisillä kalastuksen rajoittamissopimuksilla. Osakaskuntien sopimukset ovat voimassa vuoden 2020 loppuun saakka ja asetus 14.4.2021 saakka.

Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut laajapohjaisen työryhmän arvioimaan kalastusrajoitusten riittävyyttä ja vaikutuksia sekä laatimaan ehdotuksia kalastussäännösten kehittämiseksi.
Työryhmän on määrä antaa ehdotuksensa kuluvan vuoden joulukuun puolivälissä.
Toivottavaa on, että vapaaehtoisten rajoitustoimenpiteiden turvin voidaan Puruvedellä verkoilla kalastaa myös tulevina vuosina. Järkevästi yhteistyössä toteutettuna kaikki ovat loppupelissä voittajia. Näin ollen Puruvesi ei olekaan tuhon tiellä!

Pekka Kilpeläinen
Työsuojeluvaltuutettu
Huoltoteknikko
Puruveden Kala-Harrit, puheenjohtaja

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...