0

Kolumni: Hidastuneessa ajassa

Erilainen kevät opetti erikoisesti ikäihmisiä hidastamaan liikkumista entisestään niin että kotona olosta alkio tulla elämäntapa.
Hartaasti odoteltiin kesää, joka toisi vapautta ystävien ja tuttavien tapaamiseen. Todella kauan oltiin jo oltu pelkän puhelimen varassa ja kaikilla oli halu kohdata tuttuja ja ystäviä.
Elämässä ei aina kuitenkaan käy niin kuin suunnitellaan.
Kohdallani hidas ajanjakso sen kun jatkui.
Varsin pienen kompastumisen seurauksena lonkka murtui ja jouduin viikonlopuksi keskussairaalaan odottamaan leikkausvuoroa.
Sairaalassa oloni aikana tapasin monia tapaturmapotilaita, sillä huonekaveritkin vaihtuivat päivittäin.

Koti on useimmille meistä rakkain paikka maailmassa. Iäkkäät vanhukset haluavat elää omassa kodissa mahdollisimman kauan, sitä suosii myös nykyinen hoitosuositus.
Koti on kuitenkin melkoinen vaaran paikka. Kaatumiset ja kompastumiset ovat yleisiä ikääntyvien parissa.
On ollut tavattoman hyvä asia, että meillä on ollut päivystävä keskussairaala, eikä ole tarvinnut turvautua satojen kilometrien matkaan, joka viivästyttäisi hoitoon pääsemistä.

Nykyään sairaanhoidon ympärillä käydään jatkuvaa sote-keskustelua.
Liitetäänkö meitä Kuopioon vai Mikkeliin, ja säilyykö päivystävä keskussairaala? Tällä hetkellä näyttäisi siltä että Mikkelin suuntaan ollaan liittämässä, mutta sen aika näyttää.
Savonlinnassa on ollut saatavilla hyvää ja ammattitaitoista hoitoa. Sitä sain itsekin. Erikoisesti ihailin kirurgeja ja yöhoitajaa, jolla riitti kärsivällisyyttä kipuileville leikkauspotilaille.
Kaikki potilaat eivät aina ole helppoja tapauksia.
Kotiin päästyä alkoi keppien kanssa köpöttely ja kivuliaiden ja hitaiden askeleiden askellus uuden lonkkanivelen kanssa.
Hellejaksoina yötkin olivat liian lämpimiä ja nukkuminen tyyny polvien välissä hankalaa.
Hiiviskellessä kuluivat ensimmäiset viikot.

Yllättävän nopeasti ihminen kuitenkin sopeutuu uuteen olotilaan ja oppii sietämään epävarmuutta, kun on pakko.
Vaikkakaan paikoillaan oleminen ei minulle energisenä ja liikunnallisena ihmisenä mitään mukavaa ollut. Varsinkin kun Suomen kesä oli kukkeimmillaan.
Alakuloisina hetkinä oli terapeuttinani keväällä syntynyt varsa, joka laidunsi emänsä kanssa lähipellossa.
Sen vilkasta touhuilua oli mielenkiintoista ikkunasta seurata.
Varsa puikkelehti emän mahan alitse puolelta toiselle. Asettui seisomaan niin että emän häntä huiski siitä hyönteisiä ja antoi samalla vilvoittavaa viileyttä.
Pienin väliajoin varsa piti ruokatauon ja imi ahnaasti kupsahtaen sitten päiväunille.
Päiväunien jälkeen se nousi seisomaan kahdelle jalalle emän kylkeä vasten ja kurkisteli sieltä avarampaan maailman.
Sitä katsellessa palautuivat mieleen lapsenlapset, jotka jossain vaiheessa olivat kovia kiipeilemään sohvalle.
Sohvalla seisten he olivat yhtä pollean näköisiä kuin tuo varsa, joka seisoi kahdella jalalla emänsä kylkeä vasten.

Hidastuneet päivät nopeutuvat vähän kerrassaan ja matka jatkuu uutta kokemusta rikkaampana kunnes korona asettaa taas uusia rajoituksia tiellemme.
Pidetään huolta toisistamme ja koetetaan pysyä pystyssä.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Oletko jo hankkinut itsellesi tai perheenjäsenillesi kasvomaskeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...