0

Mielipide: Metsämarjojen keräämisestä

Mustikkapiirakka meinasi mennä väärään kurkkuun 8.10.2020 torstai-iltana, kun luin Puruvesi-lehden pääkirjoitusta. Tuli vaikutelma, että kirjoittaja on itse marjartrokari, ei hänen sihteerinsä.
Eihän metsämarjat ole tarkoitettukaan vain ihmisten ja rahantekijöiden käyttöön. Luken tutkijatkin toteavat, että puolet marjasadosta menee lintujen, piennisäkkäiden ja muun muassa karhujen käyttöön. Karhut syövät pari ämpärillistä päivässä marja-aikaan marjoja.
Kai ne on niille tarkoitettukin, koska niillä ei ole omaa jääkaappia, mistä hakea ruokaa suuhunsa.

Tapanani on talsia metsässä tai puutarhassa kolmanneksen hereilläoloajastani heinä-syyskuussa. Päästäinen lähettää minut metsään heinäkuun alussa syödessään pihallamme metsämansikkaa. Sitten alkaa hillojen ja kantarellien keruu.
Vadelmapusikossa tulee tietoiseksi vahvasti, että en ole ainoa marjastaja. Lintujen konsertti on valtava ja nautinnollinen. Yhden kerran karhu tyhjensi vadelmavarvikkoni. Eikä jättänyt siistiä jälkeä. Mustikkapensaikossa olen ollut samanaikaisesti sorsien kanssa. Joutsenien olen nähnyt syövän mustikoita rantametsikössä ja hilloja Muonion suolla.

Kerään marjoja kesän ja syksyn mittaan kaikki pakastimeni täyteen, mukana puutarhamarjojakin 1000 litran verran. Sienet kuivaan lasipurkkeihin. Enkä suinkaan ole ainoa mummo, joka metsässä liikkuu. Meitä on paljon.
En ole koskaan haistanut syksylläkään mädän hajua metsässä. Sen tiedän, että mädännyt liha haisee, mutta maahan pudonnut marja hajoaa nopeasti lierojen ja maan matosten käyttöön, joka tekevät työtä metsämaan parantamiseksi. Enkä kaipaa tehoja marjastamiseen.
Vein kerran puhdistettuja puolukoita viisi ämpärillistä marjatrokarille, sain 50 euroa ja parin päivän kuluttua kahdeksan ämpärillistä, sain 48€. Siihen loppui rahanhimoni.

Marja-Leena Laamanen
Metsämaan tallustelija
Punkaharju

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Oletko jo hankkinut itsellesi tai perheenjäsenillesi kasvomaskeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...