0

Leijonatalkoilla Puruvesi näkyviin – tienvarret puhdistuivat pusikoista Kerimäellä.

Tienvarsimaisemat ovat parin viikon aikana muuttuneet melkoisesti Kerimäen kirkonkylästä Tavisalon suuntaan mentäessä.
LC Kerimäki ja LC Kerimäki/Puruvesi tempaisivat syksyyn Leijonatalkoot, joilla raivattiin pusikoita Tavisalontien, Veneenniementien ja Lakkimäen tien varsilta.
Raivaustöiden ansiosta avautui taas kaunis näkymä Tavisalontieltä Puruvedelle.
– Lionseilla on ollut tänä vuonna yhtenä teemana Kulmat kuntoon paikkakunnallasi. Ajatus tienvarsien raivaamisesta tuli alkusyksystä, kertoo LC Kerimäki/Puruveden palvelutoimikunnan vetäjä Pekka Hanikka.

Kerimäen Leijonatalkoisiin innostui mukaan myös klubien ulkopuolisia kyläläisiä. Viime lauantain talkooporukka yhteiskuvassa.

Hanikka hommasi kaupungilta tarvittavat luvat. Operaatioon saatiin myös lähitonttien omistajia, jotka aloittivat omilla töillään jo syyskuun puolivälin jälkeen.
Varsinaisiin talkoopäiviin osallistui kahtena lauantaina kumpanakin 17 henkilöä. Mukana oli lions-puolisoita ja muutama klubien ulkopuolinenkin auttaja. Henkilötyötunteja kertyi Hanikan mukaan yhteensä 230.
Työtä tehtiin raivaus, moottori- ja oksasahoilla. Iso urakka oli rankojen kasaamisessa käsityönä. Kaupunki hoitaa isot risukasat hakkeeksi yhteistyössä Metesäenergia Meterin kanssa.

Tältä näytti maisema ennen talkoita.

Hanikka kiittelee ahkeria talkoolaisia ja ohikulkijoita peukutuksista.
Paikallinen S-Market sponsoroi makkarat ja K-market Sairanen juomat. Polttoaineet menivät talkoolaisten omaan piikkiin.
Hanikka muistuttaa, että molemmilla klubeilla on jatkuva haku päällä uusien jäsenten saamiseksi. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä klubeihin.

Rankojen ja risujen kasaamisessa oli iso työ.
Kauko Rauhansalo, Kari Muhonen, Tommi Juuti ja Lauri Lehikoinen olivat varustautuneet asianmukaisesti.

Kommentteja aiheesta “Leijonatalkoilla Puruvesi näkyviin – tienvarret puhdistuivat pusikoista Kerimäellä.

  • 10.10.2020 at 09:58
    Permalink

    Hienon näköistä, kiitos talkoolaisille. Entinen Kerimäkeläinen kiittää,hyvää alkavaa talvea.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Oletko jo hankkinut itsellesi tai perheenjäsenillesi kasvomaskeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...