0

Enonkoski Pohjois-Savon kannalla – huoli palveluista ja hoitohenkilökunnan saatavuudesta

Enonkosken valtuusto hyväksyi yksimielisesti lausunnon, jonka kunnanhallitus oli laatinut koskien sote-uudistuksen esitysluonnosta.
Lausunnon mukaan alueen väestön terveys- ja hyvinvointieroja voidaan kaventaa ja palvelujen yhdenvertaista saatavuutta parantaa, mikäli Itä-Savon kunnat siirtyvät tulevassa aluejaossa Pohjois-Savoon.
Valtuuston kokouksessa kunnanjohtaja Minna Laurio esitti lausunnon perustelut lyhyesti, mutta valtuutetut eivät aiheesta puheenvuoroja käyttäneet lukuun ottamatta puheenjohtaja Tauno Nurmiota (sd.). Hänen mukaansa aiheesta käyty keskustelu saattoi joskus unohtaa kuntalaisen, jota muutos varsinaisesti koskee.

Lausunnossaan Enonkoski painottaa lähipalvelujen säilymisen tärkeyttä. Toimivien lähipalvelujen avulla erikoissairaanhoidon tarve jää vähäisemmäksi. Vakinaisten asukkaiden lisäksi Enonkoskella on muitakin, esimerkiksi vapaa-ajan asukkaita, ja on perusteltua, että kun erikoissairaanhoitoa tarvitaan, se on lähellä Savonlinnassa.
– Vaativaa erikoissairaanhoitoa on luontevaa hakea Kuopiosta, kunnanjohtaja totesi.
Enonkoski kantaa huolta Savonlinnan keskussairaalan jatkuvuudesta, jolla on vaikutuksensa paitsi palvelujen saatavuuteen, myös työpaikkoihin ja sairaanhoitajakoulutuksen tulevaisuuteen.
– Meillä on huoli hoitohenkilökunnan saatavuudesta, Laurio sanoi.

Enonkosken kunnassa sote-menot ovat olleet maan keskitasoa korkeammat. Tähän vaikuttaa muun muassa alhainen syntyvyys, ikääntyneestä väestöstä johtuva korkea sairastavuus, pitkät välimatkat sekä saaristoisuus.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Oletko jo hankkinut itsellesi tai perheenjäsenillesi kasvomaskeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...