0

Lukijan mielipide: Luonto, norppa ja kalastajat – tuhon tiellä?

Puruveden Hälvänsaaressa asusteli pienellä omavaraistilalla 1990-luvulle saakka naapurimme, joka
oli ammattikalastaja, mutta ei nuottamies. Hän piti 70 vuoden aikana järvessä verkkoja, siimaa ja
aikaisemmin myös lohipoluja aina, kun oli mahdollista. Kalastaja piti selkävesillä pyytöjään, pitkiä
muikku-, ahven- ja lahnaverkkojatoja, arviolta 20 000 päivää. Tänä aikana hänen verkkoihinsa ei
takertunut yhtään hylettä, mutta lohisiimalla hän oli saanut kaksi.

Kuten tiedämme Puruvedessä on uiskennellut aina norppa-hylkeitä. Kanta on ollut tosin vaatimaton,
koska pesintäpaikkoja järvellä on niukasti. Norpat ja kalastajat ovat tulleet toimeen keskenään.
Norppien ruokamarketteina ovat toimineet verkot, joista on ollut helppo napsia päivän ateria.
Tämän kalastajat toteavat edelleenkin. Valitettavasti joku norppa on luonnonlakien mukaan saanut
kuitenkin verkosta viimeisen ateriansa.
1970-luvulla norppakanta oli vähentynyt Saimaalla huomattavasti. Ryhdyttiin kalastusrajoituksiin,
kuten alueiden määräaikaisiin rauhoituksiin ja verkkomateriaalien ja pyytöjen rajoituksiin.
Puruvedelle suunniteltiin jopa norpan istutuksia. Rajoituksilla on oivallisesti saatu norppakanta
tuplaantumaan, eikä kantaa koskevaa välitöntä uhkaa ole ollut tähän vuoteen tultaessa. Mutta nyt
luonto on ottanut ohjakset käsiinsä. Lumeton ja heikkojäinen talvi on johtanut siihen, että norpan
pesintä ei ole onnistunut. Paljaalle jäälle syntyneet kuutit ovat jääneet luonnon armoille. On jälleen
tullut tilaisuus syyttää kalastajia ja uhata ikivanhaa verkkokalastusmuotoa totaalisella kieltämisellä.

Tulilinjalle joutuvat paikallisten lisäksi myös kesämökkiläiset, jotka loma-aikanaan saavat järvestä
suuren osan ruokatarpeistaan. Vain verkkokalastushan takaa tämän jatkuvan ruoka-aineksen
saatavuuden. Ei ole tullut mieleen kalastusta osoittaville syyttäville sormille viisi tärkeää
näkökohtaa.

Ensimmäinen on kansantaloudellinen. Saimaan kymmenien tuhansien mökkiläisten
saama kalansaalis vaikkapa vain kuukauden aikana on kansantaloudellisesti varmasti merkittävä.
Sitä voisivat kalataloustieteilijät laskeskella.

Toiseksi, kun järvikalaravinto on huipputerveellistä ja
ravitsevaa, niin sillä on suuri merkitys kalastajaväestön hyvinvoinnille. Tätä puolestaan
ravintotieteilijät voisivat tutkia. Puhumattakaan kolmanneksi siitä, miten äärimmäisen pieni
hiilijalanjälki jää mökkiläisten kalanpyynnistä – omalta pieneltä osaltaan estää ilmastomme
lämpenemistä, jonka seurauksena ei kohta järvillä ole jääpeitettä eikä norppiakaan.

Neljänneksi, tehokas verkkokalastus pitää balanssissa järven ekologista järjestelmää ja sen rehevöitymistä.

Ja
vielä viidenneksi kysymys: kuinka suuri on kalastajan henkisen hyvinvoinnin kannalta se, että
pystyy itse hankkimaan tärkeän osan ravinnostaan ja tekemään siitä herkullista ruokaa. Näitä
näkökohtia on päättäjien vakavasti pohdittava, ennen kuin ikivanha kalastusmuoto lopullisesti
tuhotaan.

Nyt koronakriisin aikana edellä olevat asiat ovat tulleet selkeästi mieleeni. Enkä varmastikaan ole
ainoa. Eivät Saimaan kalastajat ole norppia kyenneet 10 000 vuoden aikana hävittämään. Sen
näyttää tekevän nyt luonto.
Yksi Suomen tärkeimmistä luonnonvaroista, järvet, niin ekologisessa kuin myös
kansantaloudellisessa mielessä on kriisissä, kun vähätellään niiden tarjoamia mahdollisuuksia.
Esimerkkinä tästä on Suomen tärkein kalastusjärvi, Puruvesi, jolla on vuosituhantinen
kalastusperintö. Se sinnittelee 25 kalastajan voimin muikun nuottakalastuksella, kun vielä 1960-
luvulla järvellä toimi lähes 200 nuottamiestä.

Vastoin esitettyjä väitteitä norppa haastaa myös
muikun pyytäjät. Jotkut kalastajat ovat joutuneet lopettamaan muikkurysien pidon, kun norppa on
oppinut pitämään niitä ruokavarastoinaan. Norppa on voinut oppia myös kalastuksen päivystämisen.
Se odottelee rannalla nuottaveneiden lähtöä ja liittyy seuraan. Nuottasiipien välissä odottavat hyvät
apajat. On otettu videoita, kun valtaisat hopeiset muikkuparvet pyrähtävät nuottasiipien välistä
ilmaan paetessaan ylimääräistä kalastajaa.

Verkkokalastus Puruvedellä on vähentynyt minimiin. Ammattilaisia eikä kotitarvekalastajiakaan ole
tungokseen asti. Valtaosa kalapopulaatiosta, kuten ahven (jota usein pidetään parhaimpana
kalana), hauki, taimen, made, säyne, lahna ja muut särkikalat, joita syyttä on hyljeksitty
”roskakaloina”, ovat jääneet järveen jo parin vuosikymmenen ajan.

Valtava ruokapotentiaali on
jäänyt saamatta ja paljolti sen syystä järven rehevöityminen jatkuu, kun kalatalouspolitiikka,
nykyiset kulutukseen painottuvat arvot ja globaali tuontikala jyräävät koti- ja omavaraistuotannon.
Ikivanha verkkokalastustapa on ainoa tehokas konsti palauttaa vääristynyt suunta oikeaan asentoon.
Eivät pelkkä kotirannassa onkiminen tai katiskan liottaminen, vaikkakin positiivisessa mielessä
omakohtaista kalastusinnostusta ylläpitävinä, tarjoa pelastusmahdollisuutta nykytilanteeseen.
Toivon, että tämä viesti saavuttaa Maa- ja metsätalousministeriön ja Luken päättäjät sekä
kansanedustajat.

Jukka Pennanen
kulttuuriantropologian professori emeritus
pohjoisten kulttuurien ja suomalaisen kalastuskulttuurin tutkija

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Oletko jo hankkinut itsellesi tai perheenjäsenillesi kasvomaskeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...