0

Jyrki ja Maija Anttila konsertoivat isossa kirkossa – Kerimäestä tullut oopperalaulajalle tärkeä paikka

Edesmenneellä Veijo Kuitusella oli tärkeä osa siinä, että Jyrki Anttila viihtyy Puruvedellä ja tykkää konsertoida Kerimäellä.
Aikanaan Anttila ystävystyi Hotelli Hospitzia Savonlinnassa pyörittäneen Kuitusen kanssa ja päätyi pitämään konsertin Kerimäen kirkossa.
Niistä ajoista lukien Jyrki Anttila on konsertoinut Kerimäellä kaikkiaan viitisentoista kertaa.
Seuraavat kaksi konserttia yhdessä pianistivaimo Maija Anttilan kanssa kuullaan tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta Kerimäen isossa kirkossa.
Konsertin nimenä on Kertokaa se hänelle. Laulukavalkadin ohjelmiston on suomalaisille tuonut tunnetuksi Mauno Kuusisto, sekä miehekkään metallisen äänen omannut Tapio Rautavaara.

Kerimäki ja Puruvesi muotoutuivat Jyrki Anttilalle sittemmin myös tärkeäksi kalapaikaksi.
– Viime syksynä oltiin vielä Kuitusen Veijon kanssa kalassa ja saatiin hyvin ahvenia. Se oli tärkeä reissu: kuukautta myöhemmin Veijo menehtyi, muistelee Anttila.
Anttila on toiminut tiiviissä yhteistyössä myös Kerimäen Mieslaulajien kanssa. Kuoron kanssa on pidetty yhteisiä joulu- ja viihdekonsertteja.

Lohjalla asuva Anttila viihtyy Puruveden maisemissa. Omaa tukikohtaa ei vielä ole, mutta majoitus on järjestynyt vuokramökeillä ja ystävien luona.
– Täkäläinen luonto kiehtoo tosi paljon. Olen miettinyt, miten aluetta saataisiin vielä enemmän keskieurooppalaisten tietoisuuteen.
Korona-ajasta löytyy jotain hyvääkin. Kotimaan matkailu on noussut vauhtiin.
– Vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat nyt löytäneet oman maansa. Toivottavasti nyt nähdään, että Savonlinnan vetovoima ei perustu pelkkään oopperaan ja saataisiin ihmisiä viettämään enemmän vapaa-aikaansa tällä seudulla.

Tulee ilmiömäinen fiilis, kun vain ajattelee, että Martti Talvela on laulanut samassa kirkossa täydelle salille.

Kerimäen kirkko on Anttilan mukaan ainutlaatuinen konserttipaikka.
– Tulee ilmiömäinen fiilis, kun vain ajattelee, että Martti Talvela on laulanut samassa kirkossa täydelle salille.
Sunnuntain konserteissa kuultava Mauno Kuusiston ja Tapio Rautavaaran tuotanto on suomalaisia klassikkoja. Molemmat laulajat kuuluvat Anttilan lapsuuden laulajaihanteisiin.

Konserteissa kuullaan muun muassa Olen kuullut on kaupunki tuolla, On kaunis kotimaani, Rakovalkealla, En päiväkään vaihtaisi pois sekä Kertokaa se hänelle.
Mukana on myös pari ooppera-aariaa, Jyrki Anttilan bravuurinumeroita uran varrelta kuten Lenskin Aaria ja Nessun Dorma.
– Alasaliin saadaan ottaa 300 ihmistä kerralla ja koronarajoituksista huolehditaan tarkasti. Yleisö sijoitetaan saliin väljästi ja kirkkoon laitetaan sen vuoksi hieman äänentoistoa, kertoo Anttila.

Operart Jyrki Anttila tuo viikonloppuna myös operettia Olavinlinnaan. Operettiklassikko Mustalaisruhtinatar oli alunperin tarkoitus esittää kolmena iltana, mutta koronan takia on päädytty vain yhteen esitykseen, joka on Olavinlinnassa lauantaina 25.7. klo 19.00.

Jyrki ja Maija Anttila, Kertokaa se hänelle -konsertit su 26.7. klo 15 ja 17 Kerimäen isossa kirkossa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Oletko nähnyt Saimaalla norppaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...