0

Punkaharjulaiset ovat huolissaan Savonlinnan keskussairaalan kohtalosta – Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni: ”Keskusta ei hyväksy Etelä-Savon maakunnan hajoamista eri sote-alueisiin”

Kuntavaalit lähestyvät ja puolueet etsivät kunnallisvaaliehdokkaita. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kävi perjantaina Punkaharjulla Aseman Taidelaiturilla. Kakkukahvit juotiin ulkona puiden alla Paviljongilla Lehmuskujan vieressä.
Kulmunia ja tiede- ja kulttuuriministeriä Hanna Kososta (kesk.) kuuntelemaan oli tullut yli seitsemänkymmentä henkeä.     
Paikalla oli paljon paikallisia keskustalaisia, mutta mukana oli myös turisteja ja mökkiläisiä.
Seija Espoosta kysyi, mitä keskusta aikoo tehdä kaksoiskuntalaisuusasiassa.
– Olemme Espoosta, mutta suurimman osan vuotta vietämme Punkaharjulla. Voisimme aivan hyvin maksaa osan veroistamme Punkaharjulle, sanoi espoolaisrouva.
Kulmuni sanoi, että kaksoiskuntalaisuus kaatui viimeksi perustuslakiin. Miten järjestettäisiin esimerkiksi vaalit?
– Mutta keskustelu jatkuu. Vaikeudet ovat voitettavissa. On olemassa maita, joissa kaksoiskuntalaisuus on mahdollista. Mielestäni moderni ihminen voi olla kahden kunnan asukas. Se on mahdollisuus.      
 Punkaharjulainen Aune Kupiainen (kesk.) halusi kysyä sotesta ja siitä, mitä keskusta aikoo tehdä Savonlinnan keskussairaalan säilyttämiseksi.
Keskusta on yksi sote-uudistusta valmistelevista hallituspuolueista.

Tiede- ja kultuuriministeri Hanna Kosonen kuunteli Jonne Tynkkysen ja Tuukka Suomalaisen kanssa Katri Kulmunia. Taustalla Miina Äkkijyrkän lehmäveistos.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kannattaa kaksoiskuntalaisuutta.

Kulmuni ilmoitti, ettei keskusta hyväksy Etelä-Savon maakunnan hajoamista eri sote-alueisiin.
– Maakuntien rajoja ei kannata uudistuksen takia muuttaa eikä Keskusta hyväksy Etelä-Savon pilkkomista, Kulmuni kertoi.
Kulmuni kertoi, että häntä itseään ja Hanna Kososta yhdistää moni asia, muun muassa se, että molempien kotimaakunnissa on kaksi keskussairaalaa. Kulmuni on kotoisin Lapista, Ylitorniolta.
– Miksi ei maakunnassa voisi olla kahta keskussairaalaa sote-uudistuksen jälkeen? kysyi Kulmuni. 
– Missään ei lue, että yhdellä sotealueella ei voisi olla kahta keskussairalaa. 

 Osa itäisen Etelä-Savon kunnista haluaa liittyä Etelä-Savon sijaan Pohjois-Savon sote-alueeseen.
Jonne Tynkkynen (kesk.) kysyi, että kuinka paljon iisalmelaisia kiinnostaisivat Etelä-Savon, esimerkiksi Punkaharjun, asiat.
– Aina kun pienempiä alueita yhdistetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi, pienemmät alueet häviävät, huomautti Tynkkynen.
Tynkkynen halusi muistuttaa, kuinka Punkaharjun ja Kerimäen on käynyt, kun ne yhdistettiin Savonlinnaan.
– Mikkeli sortaa aina Savonlinnaa. Savonlinnasta viedään kaikki, huudettiin yleisöstä.
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen esitti napakasti vastalauseensa.
– Miten niin kaikki? Savonlinna on juuri saanut 600 ammattikorkeakoulupaikkaa ja Parikkalan rajanylityspaikkaa valmistellaan. Siinä on kiinni kymmenien miljoonien eurojen matkailuinvestoinnit, sanoi Kosonen.
Tiede- ja kulttuuriministerinä Hanna Kosonen on enää kolme viikkoa. Kosonen on ollut kohta vuoden Annika Saarikon (kesk.) vanhempainvapaasijaisena.
– On ollut hyvin erikoinen vuosi. Ensin Suomen EU:n puheenjohtajuus, sitten kaksi kuukautta tavallista aikaa ja sitten tuli korona. Paljon on kuitenkin saatu aikaiseksi, Savonlinna on saanut 600 ammattikorkeakoulujen aloituspaikkaa. Korkeakoulutukseen on merkitty budjettiin kolmen miljardin osuus per vuosi.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin Suomen kierros jatkui samana päivänä Savonlinnan torille, Sulkavan soutustadionille ja Puumalaan. Seuraavana päivänä on vuorossa Mikkeli.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Oletko nähnyt Saimaalla norppaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...