0

Kannanotto: Marinin hallitus alueellisesti ja aatteellisesti liian kapea

Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piirin kevätkokouksen mielestä Marinin hallitus on alueellisesti ja aatteellisesti liian kapeapohjainen. Hallitukselta näyttää puuttuvan kokonaisnäkemys valtakunnan tärkeimpien asioiden hoidosta ja yksittäiset ministerit puuhastelevat marginaalisten asioiden kuten henkilötunnusjärjestelmän tai valkoposkihanhien parissa.

Esimerkiksi koronatilanteen osalta asioita tarkastellaan suurten kaupunkien näkökulmasta unohtaen, että maassa on alueita, joilla ei ole tavattu uusia tartuntoja viikkoihin. 

Rajoituksia näiltä alueilta pitäisi poistaa nopeammin. Viimeisin virhearvio, jonka hallitus on nyt pikaisesti korjannut, oli suositus kotimaan matkailun välttämisestä, vaikka pandemian leviämisen kannalta terveiden ihmisten on turvallisempaa matkailla maakunnissa kuin pysytellä ruuhka-Suomessa. Kärsijöitä ovat matkailualan yritykset ja niiden työntekijät.

Etäyhteyksillä järjestetty Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piirin kevätkokous pitää rohkaisevana ihmisten kiinnostusta asua ja tehdä etätöitä eri puolilla Suomea. Tämän mahdollistamiseksi on turvattava toimintavarmat tietoliikenneyhteydet ja peruspalvelut koko maassa.

3 kommenttia aiheesta “Kannanotto: Marinin hallitus alueellisesti ja aatteellisesti liian kapea

  • 31.5.2020 at 17:49
    Permalink

    Kristilliset on oppositiossa. Totta kai kuuluukin arvostella Hallitusta. Kulmuri ja Marin ovat joutuneet hoitamaan kovempia tehtäviä kuin yksikään sodan jälkeinen hallitus.

  • 1.6.2020 at 11:23
    Permalink

    Henkilötunnusten (hetu) uudistaminen on todella marginaalinen hanke. Sitä perustellaan hyvin kiistanalaisilla ja arveluttavilla seikoilla: sukupuoli ei muka saisi näkyä hetussa, syntymäpäivä ei muka saisi näkyä hetussa, nykyisen hetu-järjestelmän tunnusten väitetään loppuvan, yms. soopaa. Esimerkiksi väite hetun kapasiteetin loppumisesta johtuu siitä, että niille ”paperittomille” siirtolaisille, jotka eivät voi tai halua ilmoittaa oikeaa syntymäpäiväänsä, on annettu Suomen viranomaisten toimesta syntymäpäiväksi 1.1. tai 1.7. Tuollaisella oudolla järjestelyllä on tietenkin mahdollista aiheuttaa se, että jonkin vuoden kohdalla 1.1. tai 1.7. syntyneistä naisia on yli 500 tai miehiä on yli 500., jolloin hetun lisäosassa ei riitä numeroita. Mutta tämä ”ongelma” on helppo kiertää: arvotaan syntymäpäivättömille jokin muu syntymäpäivä, ottamalla ehkä hänen oma toivomuksensa huomioon mahdollisuuksien mukaisesti. Muutamilla yksinkertaisilla säädöillä voidaan nykyisen hetun tietoturvallisuutta parantaa. Ne aiheuttavat vain vähäiset muutokset nykyisiin tietojärjestelmiin, suurinpiirtein yhtä vähäiset kuin erotusmerkin vaihtaminen tavuviivasta A:ksi. 2000-luvulla syntyneille. Näitä mahdollisuuksia on mm. tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen korostanut ansiokkaasti Tivi-lehdessä 8.5.2020 julkaistussa kolumnissa. Torjumalla räikeästi poliittisiin päämääriin pyrkivä ja veronmaksajille kalliiksi tuleva hetu-uudistus, nykyisten henkilötunnusten käyttöä voidaan jatkaa ongelmitta.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...