0

Luonnonsuojeluliitto kannustaa keväiseen luontoon mutta välttämään sielläkin väenpaljoutta

Suomen luonnonsuojeluliitto suosittelee suomalaisille retkeilyä luonnossa myös koronavirusepidemian aikana mutta välttämään muiden ulkoilijoiden seuraa. Liitto sopeuttaa toimintaansa valtion ohjeistuksen mukaisesti ja jatkaa tehtäväänsä suomalaisen luonnon suojelijana.

– Kannustamme liikkumaan luonnossa omin avuin ja perhepiirissä, sekä etsimään myös itselle uusia retkikohteita. Luonnossa liikkumisen hyödyt ovat moninaisia ja luonnon tarkkailu itsessään antoisaa”, sanoo toiminnanjohtaja Päivi Lundvall.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on suositellut luonnossa liikkumista. Poluillakin on hyvä pitää terveellistä etäisyyttä toisiin ihmisiin.

-Mökkihöperyys helpottaa ulkona luonnossa. Luonnon herääminen ihastuttaa, ja kevät on siksi suosittua retkiaikaa. Muuttolintujen saapuminen ja kevätkasvien ilmaantuminen ovat tuoneet aina suomalaisille iloa ja toivoa”, muistuttaa viestintäpäällikkö Matti Nieminen.

Vaikka tartuntariski luonnossa on sisätiloja pienempi, Luonnonsuojeluliitto kehottaa välttämään kaikkein suosituimpia retkipaikkoja ja etsimään omia retkikohteita lähiluonnosta.

Esimerkiksi viime viikonlopun kauniissa kevätsäässä pääkaupunkiseudulla oli tavallista selvästi enemmän retkeilijöitä muun muassa Nuuksiossa ja Porkkalanniemellä, joissa voitiin puhua jopa yleisöryntäyksestä luontoon.

Luonnonsuojeluliitto ohjeistaa omia piirejään ja yhdistyksiään, että nämä eivät järjestä opastettuja yleisöretkiä epidemian aikana. Myös valtion määräys yli 10 hengen yleisötilaisuuksien kieltämisestä ohjaa tähän.

Liiton keskustoimisto on suljettu yleisöltä ja ulkopuolisilta vierailta ainakin 18.3.-13.4. välisenä aikana ja henkilökunta on siirtynyt valtaosin etätöihin. Kokouksia ja koulutustilaisuuksia pidetään mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksien avulla. Suurimpia kokouksia siirretään myöhempään ajankohtaan.

 

Luonnonsuojeluliiton verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat toimivat normaalisti. Myös liiton kustantamat lehdet Suomen Luonto ja Luonnonsuojelija ilmestyvät tavalliseen tapaan.

– Jatkamme tehtäväämme suomalaisen luonnon ja elinympäristömme suojelijoina. Myös poikkeusoloissa kaikki ovat tervetulleita jäseniksemme ja tukijoiksemme”, sanoo Päivi Lundvall.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Onko sinulla kotivara kunnossa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...