0

Uudet palvelusetelit tulossa jakoon – Aino Käyhkön testamenttirahastosta katettaviin seteleihin on oikeutettu noin 600 henkilöä Kerimäellä.

Kerimäkeläinen kodinhoitaja Aino Käyhkö lahjoitti testamentillaan huomattavan summan rahaa kerimäkeläisten vanhusten virkistykseen ja hyvinvointiin.
Kahden vuoden ajan on kerimäkeläisille, 75 vuotta täyttäneille lahjoitettu kaksi 20 euron palveluseteliä.
Seteleitä voi käyttää parturipalveluihin, jalkahoitoon, hierontaan ja siivoukseen. Myös kuntosalilippuihin.
– Setelit on otettu kiitollisuudella vastaan. Hyvin monet setelin vastaanottajat muistavat Ainon henkilökohtaisesti, Aino Käyhkön Testamenttityöryhmästä kerrotaan.
Kyseessä ei ole sosiaalinen avustus, vaan Ainon antama lahja.
Seteleiden saannille ei ole muita ehtoja, kuin kerimäkeläisyys ja ikä.
– Ei tarvitse olla Kerimäellä syntynyt, riittää, kun asuu entisen Kerimäen kunnan alueella. Tällä alueella Aino myös työskenteli.
Tänä vuonna saavat 1944 ja sitä aikaisemmin syntyneet kolme 20 euron seteliä. Niitä voi käyttää setelissä mainittuihin palveluihin. Seteli on henkilökohtainen. Palveluntuottajien yhteystiedot ovat setelissä ja monet heistä tekevät myös kotikäyntejä.
Helmikuun aikana seteleitä on jaettu Palvelutalojen, Sosterin Päivätoiminnan, entisen Vanhainkodin pitkäaikaispotilaille ja kaikille kotihoidon asiakkaille. Kotihoito huolehtii seteleiden jaosta omille asiakkailleen.
Testamenttityöryhmällä on huoli siitä, kun edelleen on henkilöitä, jotka eivät tiedä seteleistä mitään. He eivät ole kotihoidon asiakkaita tai eivät seuraa lehtikirjoituksia. Lisäksi monien ikäihmisten muistisairaus tuo oman haasteensa.
Testamenttityöryhmä vetoaakin ikäihmisten ystäviin, läheisiin ja naapureihin tämän hyvän asian puolesta.
– Toivomme, että vanhuksia muistutettaisiin ja heille kerrottaisiin tästä heille tarkoitetusta lahjasta.

Kuluvana vuonna runsaat 600 henkilöä on oikeutettu saamaan setelin. Jako tapahtuu Kerimäen Yhteispalvelupisteessä, Kerimäen Kirjastotalolla 2.3. – 30.4.2020. Toimipiste on avoinna ma-pe 9-12 ja 13-15. Henkilökortti on oltava mukana. Omaiset voivat hakea setelit valtakirjalla, joita on myös saatavilla palvelupisteessä. Tällöin on seteleiden saajan henkilökortti oltava mukana.
– Toteutamme Ainon toivetta kerimäkeläisten ikäihmisten hyväksi!

Viikon kysymys

Oletko jo hankkinut itsellesi tai perheenjäsenillesi kasvomaskeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...