0

Kerimäen Mieslaulajat kutsuu sunnuntaina kuorokouluun

Kerimäellä on kahtena tulevana sunnuntaina mahdollisuus tutustua ja saada tuntumaa mieskuorolauluun. Kerimäen Mieslaulajat järjestää kuoro- ja sävelkoulun kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Kuoron riveihin on vuoden alusta lupautunut jo muutama uusi laulaja, mutta lisää joukkoon mahtuisi. Kuorokoulussa käydään läpi laulamisen ja soiton perusasioita ja väläytellään, mitä laji mukavimmillaan voi olla.
– Kuoronjohtaja testaa jokaiselta kiinnostuneelta ensin äänialan, mihin kukin parhaiten soveltuu. Muuten kyse on ryhmälaulannasta, jossa ei punnita sooloissa pärjäämistä, sanoo kuoron puheenjohtaja Jukka Suomalainen.
Suomalaisen mukaan juuri nyt on hyvä hetki tulla uutena kuorolaisena mukaan.
– Hiljattain alkaneessa uuden ohjelmiston harjoittelussa kaikki laulut ovat uusia nykyisillekin kuorolaisille. Tähtäin on ennen kesän alkua pidettävässä viihteellisessä kevätkonsertissa.
Kuorokouluun osallistuminen ei velvoita mihinkään. Toiveena tietenkin on saada uusia kuorolaisia, jotka löytäisivät näin torstai-iltoihin uuden harrastuksen.
– Kyse ei saa olla pakkopullasta, vaan mukavasta yhdessäolosta rennossa kuoroporukassa.

Kuorokoulu su 9.2. ja 16.2. klo 14-18 A-koululla.

Viikon kysymys

Onko sinulla kotivara kunnossa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...