0

Hartauskirjoitus: Kun aika on

Seija Simolan vanha laulu on myös uusille sukupolville tullut tutuksi mainosjinglenä. Oikotie – nettisivusto on lainannut vanhan iskelmän hyvään käyttöön. Kaikki, jotka katsovat tv:tä, taitavat nykyään tuntea tuon kappaleen.

Jeesusta kehotettiin tarttumaan toimeen kaanaan häissä. Tee nyt jotakin, kun siihen pystyt. Älä jätä muita pulaan vaan pelastetaan väki kasvojen menetykseltä. Jeesus koitti kovasti sanoa, että vielä ei ole hänen aikansa. Että, hänen voimiensa ei ole tarkoitus tulla vielä esiin. Aika ei ollut vielä.

Me ihmiset osaamme olla kamalan hätäisiä. Kuinka monta kertaa päivässä jollekin saa sanoa että odota? Nykyään varsinkin, kun vauhtia on paljon, odottaminen ei enää ole kenenkään vahvuus. 1990-luvulla odotettiin minuutteja, että saatiin yhteys internetiin. Tänä päivänä pienikin viive latauksessa saa ihmiset raivon partaalle. Emmekö me osaa enää oikeasti odottaa?

Jeesuksen opetus ei kaikin tavoin sovi meille nykyihmisille enää. Meidän tulisi odottaa ja me emme tiedä ennakkoon kaikkea mitä tapahtuu. Tämä tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta. Kaikkea ei voikaan aikatauluttaa, järjestää valmiiksi ja suunnitella. Me emme tiedä milloin jotakin tapahtuu!

Vaan mitäpä jos. Mitäpä jos me ottaisimme tämän asian kilvoittelun kannalta. Opettelisimme odottamaan. Opettelisimme hidastamaan. Opettelisimme siihen, että meidän ei tarvitse aikatauluttaa ja suunnitella kaikkea. Mitäpä jos opettelisimme vain luottamaan Jumalaan.

Sanni Rissanen

Kirjoittaja on seurakuntapastori Kerimäen kappeliseurakunnassa

Viikon kysymys

Maa on paljas, eikä maisema näytä talvelta. Kaipaatko lunta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...