0

Palotarkastus itse tehtynä opettaa – eniten puutteita alkusammutusvälineistä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos käytti ensimmäistä kertaa asuinrakennusten paloturvallisuuden valvontamenetelmänä asukkaiden itse tekemää, omatoimista paloturvallisuustarkastusta. Pelastuslaitos lähetti pientalon paloturvallisuusoppaan ja itsearviointilomakkeen 3 150 pohjoiskarjalaiseen talouteen. Näistä laitokselle palautui yli 2 500 kappaletta. Arviointilomakkeen pystyi palauttamaan joko sähköisesti tai palautuskuoren avulla. 

– Vastausprosentti on hyvä, yli 80 prosenttia. Talouksiin, joista emme vastausta saaneet, teimme satunnaisia tarkastuksia, riskienhallintapäällikkö Tommi Mukkala kertoo.

Vastaajia kannustettiin täyttämään ja palauttamaan itsearviointilomake sähköisesti järjestämällä arvonta sähköisen lomakkeen palauttaneiden kesken. Arvonnassa on kolme turvallisuustuotepalkintoa. Palkinnot toimitetaan voittajille.

Paloturvallisuuden itsearvioinnilla lisätään asukkaiden turvatietoutta sekä valmiuksia ennaltaehkäistä ja toimia onnettomuuksissa. Maakunnan asukkaiden antamat arviot oman kodin ja ympäristön paloturvallisuudesta täydentävät pelastusviranomaisten riskitietoa. Pelastuslaitos hyödyntää kerättyä tietoa yleisellä tasolla turvallisuusviestinnässä ja valvontatoiminnan kohdentamisessa.

 

Löytyykö sinun kodistasi alkusammutusvälineet?

Vaikka sammutuspeite tai käsisammutin eivät ole pakollisia asuinrakennuksissa, ne ovat erittäin suositeltavia varusteita. 

– Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tilastojen mukaan alkusammutusvälineitä käytettiin joka kolmannessa rakennuspalo- tai rakennuspalovaarassa, ja se kyllä kannattaa. Samainen tilasto kertoo, että alkusammutus joko sammutti tai rajoitti palon lähes joka kerta. Suomeksi sanottuna – hanki alkusammutin, se pelastaa omaisuutesi, Mukkala viivaa.

Puutteita itsearvioinnin mukaan on myös nuohouksessa ja siihen liittyvissä tikas- ja kattoturvallisuusvarusteissa. Moni vastaaja onneksi ilmoitti jo lomakkeessa korjaavansa asiat pikapuolin kuntoon. Kunnossa olevat tikkaat ja kattosillat ovat myös nuohoojan työn turvaamista. 

Alkusammutuksen ja nuohoukseen liittyvien seikkojen lisäksi puutteita oli rakennusten osoitemerkinnöissä. Osoitemerkinnän puute voi viivästyttää avun perille pääsyä, jos aikaa kuluu ratkaisevien minuuttien verran oikean osoitteen löytymiseen. Erityisesti ensihoito kaipaa näkyvillä olevia osoitenumeroita. Sydänkohtaus ei näy asuinrakennuksesta ulospäin toisin kuin tulipalo.

– Mainittakoon vielä palovaroittimet, joita näyttäisi olevan pohjoiskarjalaisten asumuksissa kohtuullinen määrä. Mutta, toimivatko ne ja onko varoitin jo katossa vai pelkästään hankintalistalla? Tommi Mukkala kysyy. Huomioitavaa on, että palovaroitin on pakollinen varuste asuinrakennuksissa. Tilastojen mukaan osassa rakennuspaloissa ja rakennuspalovaaroissa, joissa voitiin palovaroittimen olemassaolo selvittää, toimiva palovaroitin löytyi vain kolmasosasta. 

 

Viikon kysymys

Oletko nähnyt Saimaalla norppaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...