0

Savonlinnan kirkkoihin tulee vapaaehtoisvoimin tehdyt kastepuut – käyttöönotto 12. tammikuuta

Savonlinnan seurakunnassa käynnistyi keväällä 2019 Kastepuu-hanke, jonka tavoitteena oli kutsua vapaaehtoisia valmistamaan kastepuita seurakuntamme kirkkoihin.
Taitavia ja luovia tekijöitä löytyi ja puut ovat nyt valmistumassa. Kastepuut otetaan käyttöön Enonkoskella, Kerimäellä, Punkaharjulla, Rantasalmella ja Savonlinnassa tulevana kasteen päivänä 12. tammikuuta. Savonrannan puu valmistuu myöhemmin keväällä 2020.

Idean äiti, Kerimäen seurakuntapastori Sanni Rissanen kehitteli sopivaa kastepuiden toteutustapaa useiden kuukausien ajan.
– Minua alkoi kiehtoa ajatus siitä, että jokaisen alueen kastepuu olisi omanlaisensa. Osa isompaa kokonaisuutta, mutta kuitenkin yksilöllinen – aivan kuten seurakuntamme eri alueet.
Työryhmässä pohdittiin useita eri toteutustapoja, kunnes kirkkoherra Sammeli Juntunen heitti idean seinälle ripustettavasta tekstiilityöstä.
– Olen itse käsityöihminen ja innostuin tästä välittömästi, kertoo Sanni Rissanen.

Seuraavaksi alettiin kartoittaa vapaaehtoisia, jotka olisivat valmiita ottamaan osaa mittavaan hankkeeseen. Mukaan lähti käsityökerhoja, yksin työskenteleviä taitajia sekä vapaaehtoisten muodostamia työryhmiä.
Kuluneet kuukaudet ovat vaatineet vapaaehtoisilta valtavasti työtä ja loputtomasti ideoita. Puiden tekijöitä kiitetään kasteen päivän messuissa puiden käyttöön oton yhteydessä.
Tekijöillä oli taiteellinen vapaus puiden ulkoasun ja toteutustavan suhteen. Hankkeen alussa järjestetyssä suunnittelukokouksessa tekijät sopivat yhteisiä linjauksia: tavoitteena oli luoda kirkon värimaailmaan ja tunnelmaan sointuva kokonaisuus, jossa näkyisi myös oman alueen identiteetti.
Puissa on käytetty mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja, joita löytyi sekä seurakunnan varastoista että tekijöiltä itseltään. Kastepuissa muun muassa käytöstä poistetut pöytäliinat sekä pääsiäisvaelluksen kulunut rekvisiitta ovat saaneet uuden elämän.
Seurakuntalaisetkin pääsivät osallistumaan hankkeeseen lahjoittamalla nappeja, joiden avulla kastettujen nimiä kiinnitetään puihin. Nappeja saapui satamäärin ja niitä on käytössä monissa puissa. Loput napit pääsevät pienten askartelijoiden käyttöön seurakunnan kerhoihin.

Enonkosken kirkon puu toteutettiin lasimaalaustekniikalla, jota tekijät Raija Sopanen ja Eeva Liukko ovat opiskelleet Puruvesi-opistossa. Puussa on käytetty kierrätystekstiilejä, jotka tekijät ovat värjänneet itse.
Kerimäen kirkon kastepuu on Laura Hannosen ja Sanni Rissasen käsialaa. Työ on koottu virkatuista pyöreistä lapuista villakangaspohjalle.
Punkaharjun kirkon puu on tehty kankaasta vapaalla tekniikalla muun muassa tilkuista ommellen. Mervi Makkonen ja Seija Karvinen tekivät puun kierrätysmateriaaleista. Käytössä on muun muassa kankaita, joita on käytetty kappeliseurakunnan pääsiäisvaelluksen lavasteina.
Savonlinnan Tuomiokirkon tilkkumaalaustyön toteutti ryhmä Talvisalon koulun kahdeksasluokkalaisia.

Kasteen yhteydessä perheeltä kysytään lupa, saako lapsen nimen laittaa kastepuuhun.
Kastettujen nimiä kerätään puihin alueittain vuoden ajan.
Nimet kirjoitetaan puun ilmettä täydentäviin tekstiili-, nahka-, puu tms. -elementteihin, esimerkiksi Kerimäellä sydämiin. Kasteperheet ja kastetut aikuiset saavat Kasteen päivän lähestyessä kutsun saapua kirkkoon noutamaan oma nimi puusta ja viettämään yhteistä messua.

Viikon kysymys

Oletko nähnyt Saimaalla norppaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...