0

Enonkosken Maa- ja kotitalousseura palkittiin aktiivisesta toiminnasta

Enonkosken Maa- ja kotitalousseura on valittu Etelä-Savon Vuoden 2019 yhdistyspalkinnon saajaksi.
Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus myönsi tunnustuksen Enonkosken yhdistykselle sen aktiivisesta ja näkyvästä toiminnasta, joka tuo esille järjestön ajankohtaisia ja yhteisiä teemoja.
Enonkosken Maa- ja kotitalousseura on järjestänyt viime vuosina näkyviä tempauksia muun muassa ruokahävikkiin ja kierrätykseen liittyen. Tietopuolisia tapahtumia on viety esimerkiksi kauppoihin ja torille, jolloin ne ovat tavoittaneet laajan yleisön.
Piirikeskus palkitsi Enonkosken yhdistyksen edustajakokouksensa yhteydessä Juvalla lauantaina 23. marraskuuta. Samassa yhteydessä piiri julkisti Vuoden Maa- ja kotitalousnaisen Outi Kiesilän Hirvensalmelta. Vuoden maisemateko-palkinnon sai Lohilahden Maa- ja kotitalousseura Sulkavalta.

Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin Piirikeskuksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020.
Pro Agria Etelä-Savon tervehdyksen toi toiminnanjohtaja Heikki Pahkasalo kertoen esityksessään tulevasta Farmari-näyttelystä, joka pidetään 2-4.7.2020 Mikkelissä.
Näyttely työllistää laajasti ProAgrian henkilöstöä, mutta paikalle tarvitaan myös laaja joukko vapaaehtoista talkooväkeä maakunnan alueelta.
Kokouksessa oli noin 40 virallista edustajaa, puhetta kokouksessa johti Vuoden Maa- ja kotitalousnaiseksi valittu Outi Kiesilä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Osallistutko Kauneimmat joululaulut -tapahtumiin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...