0

Kotoista joulun odotusta

Marraskuun kääntyessä loppupuolelle, alkaa joulun odotus ja valmistelut näkyä kylillä ja kylän raiteilla. Punkaharjun jouluraitti vietetään perjantaina ja Kerimäen joulunavaus -tapahtuma lauantaina. Lauantaina jouluista menoa on luvassa myös Kerimäen Nousulaan, jossa kylän maaseutunaiset järjestävät perinteiset joulumyyjäiset.
Tästä alkaen erilaisia myyjäisiä ja joulun odotuksen tapahtumia on on luvassa jokaiselle paikkakunnalle. Viimeisimmät hankinnat on totuttu tekemään Enonkosken joulukuhinoilta, jotka tänäkin vuonna pidetään joulua edeltävänä lauantaina.
Tapahtumien järjestäjät näkevät suuren vaivan järjestäessään mahdollisuudet kotoisten hankintojen tekemiseksi. On pistettävä paikat kuntoon, hankittava myyjät, esiintyjät ja hoidettava markkinointia että tapahtuman toteutuessa tarjonta olisi laaja ja tunnelma jouluisen miellyttävä. ”Mitään ei tapahdu itsestään”, kuten Silvola-Anttolan maaseutunaiset toimittajaa muistuttivat.
Tapahtumia järjestetään yhteiseksi iloksi ja olisi toivottavaa, että väki lähtee liikkeelle, koska vasta yleisö loppujen lopuksi tekee tapahtumasta onnistuneen.
Jokaisen on mahdollisuus ladata itse itselleen hyvää joulumieltä tekemällä jouluun liittyvät hankinnat oman seudun liikkeistä ja myyntitapahtumista. Oman paikkakunnan yrittäjää tai järjestöä tukemalla tekee samalla ekoteon kun materiaa ei lennätellä maapallon toiselta puolelta toiselle.
Aina kannattaa harkita myös aineettoman lahjan hankintaa, sillä suurella osalla meistä on jo kaikkea mitä tarvitsemme. Olisiko lahjan saajalla tarvetta hierontaan, jalkahoidolle, konserttilipulle tai kuntosalin kausikortille?
On myös hyvä muistaa, että aina ei tarvitse hankkia mitään. Tärkeintä voi sittenkin olla yhteinen aika, kuunteleminen ja välittäminen.
Merja Kuuramaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Osallistutko Kauneimmat joululaulut -tapahtumiin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...