0

Parasta hoitotyössä on ihmisen kohtaaminen, sanoo Vuoden hammashoitaja Merja Karttunen

Vuoden hammashoitajaksi valittiin Merja Karttunen Sosterin Kerimäen hammashoitolasta. Tunnustuksen saajan valitsi Suun terveydenhuollon ammattiliitto STAL ry. Palkinto luovutettiin Suun Terveys 2019 – tapahtumassa Helsingin messukeskuksessa.
Aikaisemmin vielä 1980 – 90 -luvulla, kun hammaslääkäriin kutsuttiin useammin, Merja Karttunen tunsi kasvoilta lähes kaikki kerimäkeläiset koululaiset.
– Olen ollut koko työurani 38 vuotta samassa paikassa Kerimäen hammashoitolassa. Tämä on ollut minulle kuin toinen koti. Kun koululaiset kävivät joka vuosi hammastarkastuksessa, näin miten lapset kasvoivat.
Karttunen on kotoisin Savonlinnasta, mutta on asunut Kerimäellä jo 38 vuotta. Karttusen mies on kantakerimäkeläinen.

Karttusen työuran aikana on tapahtunut paljon. Hammashoidon murros tuli 2000-luvulla. Resurssit pienenivät ja ihmisiä ei enää pystytty kutsumaan niin usein hammashoitolaan.
Teknologia ja hammaslääketiede kehittyvät koko ajan. Karttunen on kiinnostunut hammaslääketieteestä edelleen yhtä paljon kuin kouluaikoinaan. Karttunen on valmistunut hammashoitajaksi vuonna 1981 Kuopion sairaanhoito-oppilaitoksesta.
– Kun opiskelimme, koulutuksessa kerrottiin niin ihmeellisiä asioita, että meren takana hampaiden muovipaikat kovetetaan valolla. Siihen aikaan amalgaami oli yleisempää kuin muovipaikat.
Aikaisemmin hammashoitajan työssä oli enemmän käsityötä. Paikka-aineet sekoitettiin ja värjättiin paikan päällä käsin. Näin hammashoitaja vertaili ja löysi asiakkaan hampaaseen sopivan värisävyn.
Nykyään paikka-aineet tulevat valmiiksi värjättyinä kapseleina.
Myös aseptiikka eli hoidon hygienia on parantunut. Esimerkiksi nelisenkymmentä vuotta sitten saattoi koko päivän jokaisella asiakkaalla olla sama pora, mutta nyt jokainen asiakas saa oman poran. Poranterät toki olivat henkilökohtaisia silloin ja nyt. Se oli sen aikaista huippuhygieniaa.
– Hammashoitolassa tapahtuu tarkastus ja korjaava hoito, mutta jokainen hoitaa hampaansa itse, sanoo Merja Karttunen.
Karttunen muistuttaa näistä kolmesta asiasta. Hampaat pitää harjata kaksi kertaa päivässä fluoripitoisella hammastahnalla, janojuomaksi vesi ja ateriarytmi kuntoon. Minkälainen on hammashoidon tulevaisuus?
Karttunen on huolissaan maaseutupitäjien hammashoidon saatavuudesta.
– Kunpa Kerimäellä säilyisi hammashoito. Hammaslääkäreitä on vaikeampi saada maaseudulle. Tai saadaanhan niitä, mutta he ovat vuoden ja kaksi ja lähtevät pois. Vaihtuvuus on suurta.
Karttunen muistaa, kuinka aikaisemmin kunnanhammaslääkärit saattoivat tehdä pitkän uran samassa paikassa.
Mutta on asioita, jotka hammashoidossa eivät muutu. Ihmisen kohtaaminen on Merja Karttusen mielestä parasta hoitotyössä.
– Meillä on niin hyvä tiimi. Täällä on tälläkin hetkellä aivan ihania tyyppejä töissä.
Valintaraadin perusteluissa puhuttiin tasa-arvoisesta hoitotyöstä.
– Merjan työssä elävät kaikki Sosterin arvot: hyvinvointi, vastuullisuus, uudistuva osaaminen ja ennen kaikkea ykkösarvo – asiakas ensin.
Merjalla on harvinainen taito kohdata asiakkaat sydämellisesti ja tasa-arvoisesti, oli asiakkaana sitten työikäinen, vanhus tai lapsi, sanoi Suun terveydenhoidon ammattiliitto STAL ry:n puheenjohtaja Seija-Sofia Käärmelahti perusteluissaan.

Viikon kysymys

Osallistutko Kauneimmat joululaulut -tapahtumiin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...