0

Syksyn ensimmäinen influenssatapaus on varmistunut Pohjois-Karjalassa

Siun soten tiedotuksen mukaan syksyn ensimmäinen influenssatapaus on varmistunut Pohjois-Karjalan maakunnassa. Influenssa A -virus todettiin rääkkyläläisellä henkilöllä.

Epidemiasta ei vielä voi puhua, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan vasta yksittäisiä influenssatapauksia on ilmoitettu eri sairaanhoitopiireistä tartuntatautirekisteriin. Tässä vaiheessa on vielä vaikea ennustaa, mikä tulee olemaan kauden valtavirus.  

– Influenssaepidemia tulee kuitenkin joka vuosi, tyypillisesti se kaataa eniten potilaita petiin vuodenvaihteen molemmin puolin. Koska yleiset rokotuspäivät ilman ajanvarausta päästään tänä vuonna aloittamaan tavanomaista myöhemmin, kannattaa käyttää muutama minuutti siihen, että varaa ajan rokotukseen omalle terveysasemalle, muistuttaa ylilääkäri Jennifer Sieberns Siun sotelta.

Rokotteen voi ottaa myös epidemian jo alettua, mutta rokotteen teho alkaa kahden viikon kuluttua sen ottamisesta. Maksuttoman kausi-influenssarokotteen saavat muun muassa yli 65-vuotiaat, pitkäaikaissairaat, raskaana olevat, alle 7-vuotiaat lapset, varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja naiset sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Myös riskiryhmien lähipiiriin kuuluvat perusterveet henkilöt saavat influenssarokotteen maksutta. Influenssarokotteen voi myös hankkia omakustanteisesti, tai saada sen työnantajan tarjoamana työterveyshuollosta.

Influenssa on äkillinen ylempien hengitysteiden tulehdus ja voi pahimmillaan olla vakava tauti. Perusterveet toipuvat influenssasta yleensä kotihoidolla ja lievittämällä oireita tulehduskipulääkkeillä, juomalla riittävästi nesteitä sekä lepäämällä. Mikäli oireet pitkittyvät, ovat hyvin voimakkaat tai pahenevat, on syytä hakeutua hoitoon. Erityisesti vanhusten, pikkulasten ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien infektiot voivat usein johtaa sairaalahoitoon.

Rokote on paras tapa suojautua influenssalta ja sen vakavilta komplikaatioilta. Tämän kauden kansallisen rokotusohjelman maksuton pistosrokote ja 2-6-vuotiaiden nenäsumuterokote antavat suojaa kahta influenssa A-virusta ja kahta B-virusta vastaan.

Tietoa influenssarokotuksista ja yleisistä rokotuspäivistä Siun soten verkkosivuilla https://www.siunsote.fi/influenssarokotukset

THL:n ajantasainen influenssakatsaus: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/virustaudit/influenssa/ajantasainen-influenssakatsaus

Viikon kysymys

Osallistutko Kauneimmat joululaulut -tapahtumiin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...