0

VT14:n päällystystyöt pian käynnissä Punkaharjulla

Valtatie 14:sta tehtävät päällystystyöt alkavat pian Savonlinnan itäisellä puolella. Suurimmat päällystystyöt tehdään Punkaharjulla Kulennoisten, Tuunaansaaren ja Laukansaaren alueilla. Pohjois-Savon Ely-keskuksen ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen kertoo, että osiolle kaavailtu päällystystyö itse asiassa tuplaantuu alkuperäisestä. Päätös lisäosiosta tehtiin vasta hiljattain. Alkuperäisessä, Väyläviraston päällytystöistä kertovassa karttapalvelussa on ilmoitettu, että nyt päällystettäisiin reilu 3,7 kilometrin osuus Jukolasta Tuunaansaareen.

-Päällystystyötä jatketaan kuitenkin vielä noin 4 kilometriä eteenpäin, kohti Punkaharjua. Lähes koko Laukansaaren alueen valtatiekin siis tullaan päällystämään nyt, Tiikkainen sanoo.

Savonlinnan itäisellä puolella on lisäksi kaksi muuta päällystyskohdetta. 800 metrin osuus Herttualan risteyksestä Punkaharjun suuntaan, sekä 2,1 kilometrin osuus Vapasen kohdalla lähellä Savonlinnan ja Parikkalan rajaa. Savonlinnan läntisellä puolella päällystystöitä on jo tehty Kallislahden ja Marjomäen kohdilla.

Työt etenevät Tiikkaisen mukaan lännestä itään päin. Punkaharjun osioissa työtä riittää arviolta lokakuun alkupuolelle asti. Päällystystyöt aiheuttavat luonnollisesti poikkeusjärjestelyitä liikenteeseen ja käytössä on töiden kohdalla vain yksi kaista.

-Punkaharjulla työt alkavat jo lähipäivinä, Tiikkainen kommentoi perjantaina.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Aloitatko syksyn tullen uuden harrastuksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...