0

Enonkosken urheilukentän katsomosta ei päätöstä – Katsomon tilannetta tarkastellaan uudelleen ensi vuonna

Enonkoskella ei ole saavutettu vielä ratkaisua urheilukentän katsomon kohtalosta. Keväällä käyttökieltoon asetetusta katsomosta löytyy monenlaista korjattavaa.
Perustusten painaumat, pilareiden kallistumat, käyttöikänsä saavuttanut vesikate sekä lahovauriot ovat aiheuttaneet keskustelua siitä, tulisiko rakennelma purkaa vai korjata.
Enonkosken kunnanhallituksen tällä viikolla hyväksymän esityksen mukaan katsomon mahdollisesta purkamisesta taikka kunnostamisesta päätetään vasta vuonna 2020 talousarvion valmisteluvaiheessa.

Katsomon tilannetta käsiteltiin kesäkuussa teknisessä lautakunnassa. Lautakunnassa on selvitelty aiemmin myös rakennelman korjauskustannuksia. Teknisen lautakunnan selvityksen mukaan arvioidut korjauskustannukset nousevat yli 80 000 euroon.
Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannan mukaan Enonkosken urheilukenttä ja katsomo valmistuivat 1950-luvun puolivälissä. Tietokannan mukaan kokonaisuus on kulttuurihistoriallinen, ja sillä on sekä maisemallisia, historiallisia että rakennushistoriallisia arvoja.

Viikon kysymys

Osallistutko Kauneimmat joululaulut -tapahtumiin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...