0

Kesäilta Kääriäisen tahtiin – Rantakatissa järjestetty ulkoilmakonsertti onnistui hyvin

Kesäillan tunnelma oli lauantaina hotelli-ravintola Rantakatin piha-alueella korkealla, kun vajaa 400-henkinen yleisö pääsi nautiskelemaan Jorma Kääriäisen konsertista.
Tapahtuman järjestäjät, K-kauppias Marko Humia ja Rantakatin yrittäjä Jani Kero olivat kiitollisia siitä, että sää oli ulkoilmakeikalle suosiollinen. Lämmintä riitti, eikä sadetta ollut.
– Ihmiset vaikuttivat hyvin iloisilta ja tanssijoita riitti lavan edessä koko keikan ajan, Humia summasi.
Konsertin ajan koko Rantakatin piha-alue oli tapahtuma- ja anniskelualuetta. Yleisö pääsi seuraamaan keikkaa rannan tuntumassa suoraan lavan äärellä, tai halutessaan vaikka varsinaisen ravintolan terassilta käsin.
– Paikallisen väen lisäksi paljon yleisöä saapui esimerkiksi Lappeenrannan ja Mikkelin suunnalta varta vasten Kääriäistä katsomaan. Alue sai kiitosta. Se on kuitenkin aika erilainen moniin muihin paikkoihin ja konserttisaleihin verrattuna, Jani Kero sanoi.

Keikan aikaan tanssahdeltiin niin lavan edessä kuin terassien katveessakin.

Kääriäinen esitti lauantaina musiikkia kahden setin ja noin parin tunnin verran. Illan antiin kuuluivat monet klassikot, kuten Vihreät niityt ja Paratiisi, sekä liuta Elviksen materiaalia.
– Olen nähnyt useita Kääriäisen keikkoja, mutta nyt artisti oli kyllä todella kovassa vedossa, Humia hehkutti.
Yleisöltä esiintyminen keräsi kehuja myös. Muun muassa Punkaharjun vapaa-ajan asukkaat Ritva ja Matti Palo, sekä Silja ja Martti Aalto olivat tarjoillusta hittikimarasta mielissään.
Kääriäisen musiikki oli heille ennestään tuttua, mutta livenä kaikki heistä eivät olleet vielä esiintyjää nähneet. Paikka itsessäänkin houkutti paikalle.
– Rantakatti on kyllä oltu, mutta konsertissa täällä ei oltu vielä käyty. Tässäkin käytössähän tämä toimii hyvin, Aallot ja Palot tuumasivat.

Kesäkonserttien jatko on Keron ja Humian mukaan vielä avoinna.
Ensin katsotaan vielä tarkemmin läpi viime viikonloppuisen tapahtuman lopputulema ja kokemukset.
– Tälle syksylle nyt ei ainakaan enää esiintyjiä tule, mutta esimerkiksi ensi kesän suhteen ollaan avoimin mielin. Päätöksiä ei ole vielä tehty ja esiintyjätoiveitakin kyllä kuullaan mielellään, jos yleisöä tämän tapaiset tapahtumat kiinnostavat jatkossakin, Kero sanoo.

Ritva ja Matti Palo, sekä Silja ja Martti Aalto ovat Punkaharjun vapaa-ajan asukkaita. Tutut kappaleet olivat livenäkin mukavaa kuunneltavaa joukkion mukaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Joko kävit mustikassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...