0

Kesän marjasato on poimittavissa nyt

Nopein joukko marjanpoimijoista tietää jo kokemuksestaan, miten mustikkasato on tänä vuonna onnistunut. Puruveden seudulla tilanne näyttää vaihtelevalta. Paahteisilla paikoilla poimija kauhoo tyhjää, kun taas alavilta ja kosteilta mailta on saatavissa kohtuullista satoa, jos vain osuu oikeille paikoille.
Luonnonvarakeskuksen mukaan joka toinen suomalainen marjastaa ja marjoja poimitaan nyt enemmän kuin aikoihin.
On hyvä tieto, että puolet kotitalouksista ottaa metsämarjasatoa talteen omaan käyttöönsä, mutta markkinoille päätyvästä mustikkasadosta valtaosan poimivat ulkomaalaiset. He taas vievät säästönsä mukanaan kotiinsa tai lähettävät ne  jo täällä ollessaan läheisilleen kotimaahan. Marjoista saadut eurot eivät näin tue aluetaloutta marjojen kotimaassa vaan päätyvät pyörittämään kansainvälisiä markkinoita.
On hyvä, että marjoja poimitaan edes ulkomaisin voimin, mutta harmillista, että taloudellista hyötyä ei ymmärretä tai haluta ottaa omaan käyttöön isommassa mittakaavassa.  
Luken mukaan ennätyksellisenä marjavuonna 2015 luonnonmarjojen taloudellinen arvo kipusi yli 120 miljoonaan euroon, mikä ei ole mikään pikkusumma. Harvaan asutuilla seuduilla tämäkin euromäärä olisi tuntuva, jos se vain ymmärrettäisiin vetää omaan liiviin.
Suuri osa suomalaisista ymmärtää luonnonmarjojen hyödyt, mutta tietoisuus marjojen arvosta voisi olla parempikin. Jo pelkkä metsässä liikkuminen ja kerääminen tuottaa terveyshyötyjä puhumattakaan marjojen terveellisyydestä vitamiineineen.
Olisi toivottavaa, että nuoret sukupolvet oppisivat hyödyntämään ikiaikaisen ravinnonhankintamenetelmän, jonka hyödyntämisessä ei tarvitse miettiä eettisiä valintoja. Marjojen poimimisesta ei ole kenellekään haittaa, vaan jaettavana on pelkkää hyötyä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Joko kävit mustikassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...