0

Punkaharjun koulun väistötilat takaisin valmisteluun

Savonlinnan kaupunginhallitus palautti Punkaharjun koulun yläluokille tarvittavien väistötilojen korjaamiseen takaisin tekniseen lautakuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Palauttamisesityksen teki kaupunginjohtaja.
Lautakunta oli esittänyt hallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi uutta 350 000 euron investointimäärärahaa. Raha tarvittaisiin teknisen lautakunnan mielestä väistötilojen korjaamiseen entisen lukion tiloihin.
Punkaharjun yläluokkien tiloissa on todettu sisäilmaongelma, jonka vuoksi oppilaat ja henkilökunta pitäisi saada toisiin tiloihin ennen uuden koulun valmistumista.

Savonrannan vanhainkoti Päivärinteelle hankitaan Konttisten perintörahoilla Yeti-tabletti, jonka hinta on 4 620 euroa.
Laitteella ikäihmiset voivat esimerkiksi lukea yhdessä päivän lehdet, laulaa karaokea, pelata erilaisia pelejä ja tehdä rentoutumisharjoituksia.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että huutokaupasta taannoin ostetun Lehtiniemen kiinteistön ylläpitoon osoitetaan 100 000 euroa ja välttämättömiin peruskorjauksiin 60 000 euroa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Äänestätkö eurovaaleissa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...