Puolustamisesta kehittämiseen

Eduskuntavaalit on käyty ja kansa puhunut. Jos rajataan pois puoluepolitiikka ja tarkastellaan ainoastaan kansanedustajien alueellista jakautumista, niin Puruveden seudun kannalta tulos ei mennyt aivan nappiin.
Savonlinnasta on ensi kaudella yksi kansanedustaja vähemmän, eikä paremmin käynyt Kiteen suunnallakaan. Keski-Karjalasta ei alkavalla kaudella ole eduskunnassa ainoatakaan edustajaa, mikä varmasti toimii vahvistuksena Joensuu-keskeisyydelle.
Helmi-maaliskuun vaihteessa Puruvesi-lehti haastatteli äänestäjiä vaaligallupia varten. Tuolloin jokainen haastateltu Kaakkois-Suomen vaalipiiriläinen korosti hakevansa edustajansa läheltä sen vuoksi, että vaalipiiri on niin laaja. Kouvola-Kotka -suunnan ehdokkaiden ei uskottu ymmärtävän tämän seudun asioista riittävästi.
Monelle äänestäjälle ehdokkaan puolue-taustaa tärkeämpi seikka oli asuinpaikka. Ehkä vähäväkisyydestämme johtuen tämä ei sitten jalostunut edustajanpaikoiksi omalle suunnallemme. Ehdokkaamme eivät vedonneet riittävästi oman seutunsa ulkopuolisiin äänestäjiin, eikä suosio näin ollen riittänyt valintaan kuin kahdella vahvalla ehdokkaalla.
Onneksi yhteistyö- ja neuvottelutaidoilla tehdään paljon ja kun Savonlinnasta lähtee parlamenttiin kaksi kokenutta kansanedustajaa, niin ei tilanne täysi susikaan ole. Toivottavasti nämä kaksi tarmokasta edustajaa saavat puolustettua sitä, mitä täällä vielä on jäljellä, kuten keskussairaalaa ja Savonlinna-Parikkala välistä kiskobussiyhteyttä. Vielä parempi jos puolustustaistelun sijasta saisimme yhdessä käännettyä katsetta kehittämisen suuntaan.
Tulevan hallituksen kokoonpanoa voi vain arvailla, mutta sen ministereiltä odotamme edeltäjiä enemmän viisautta pyrkiä kehittämään maata tasapuolisesti. Keskittämis-kurjistamispolitiikka käy pidemmän päälle tukalaksi kaikille.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Miellyttääkö vaalitulos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...