0

Konkretiaa kohti

Kevään kumppanuuspöydät ovat käynnistyneet ja hiljattain kokoonnuttiin jo Punkaharjulla ja Kesälahdella.
Kumppanuuspöydät ovat Savonlinnassa ja Kiteellä olleet vielä eräänlaisessa etsikkovaiheessa, kun uutta toimintamallia on esitelty ja ajettu sisään.
Kummankin kaupungin alueella on kuulunut kritiikkiä siitä, että pieniäkin asioita hautautuu byrokratian rattaisiin ja käsittelyajat venyvät kohtuuttoman pitkiksi. Toisaalta viimeisimmissä kumppanuuspöydissä annettujen tilannekatsauksien pohjalta voi todeta, että on asioita mennyt myös eteenpäin ja toimintamallia nähtävästi päivitetään.

Kuntalaisille kumppanuuspöytien on määrä olla yksi lisäkeino kansalaisvaikuttamiseen. On hyvä muistaa, että palautetta ja ajatuksia on voinut ja voi edelleen esittää kaupungin suuntaan koska hyvänsä: esimerkiksi kuntalaisaloitteen, tai suoran yhteydenoton kautta.
Kumppanuuspöydissä uudet ehdotukset vaikuttavat keskittyvän nyt yhä enemmän konkreettisiin toimenpiteisiin. Vähemmällä ovat puheenvuorot, joissa ylimalkaisesti todetaan, että esimerkiksi elinvoimaa pitäisi lisätä. Suunta on hyvä ja vastannee myös sitä, mitä alkujaankin mallilla on haettu.

Viimeisimmissä kumppanuuspöydissä ei kuitenkaan Punkaharjulla ja Kesälahdella ollut aivan yhtä suurta yleisöä, mitä alkuvaiheessa. Kesälahdella yleisöstä kuului porinaa, että kun mitään tietoa ei tule asioiden etenemisestä, ei myöskään koeta että osallistumisella ja ideoilla olisi mitään vaikutusta.
Kieltämättä lähtökohta on aavistuksen omituinen, jos kärjistäen sanottuna puoli vuotta odotellaan ja arvaillaan mitähän esitetylle asialle kuuluu.
Kuntalaisia varmasti motivoi paremmin vaikuttamisen pariin se, että edistysaskeleista kerrotaan aktiivisesti sitä mukaa, kun aihetta on.
Positiivisella pohjavireellä ja aktiivisella viestinnällä kummankin kaupungin alueella saadaan varmasti sitä paljon puhuttua elinvoimaa ja parempaa kansalaisvaikuttamista toteutettua vielä nykyistä paremmin.

Viikon kysymys

Äänestätkö eurovaaleissa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...