0

Raimo Oksman jatkaa Pro Kesälahti ry:n puheenjohtajana – Kesälahti city mahaton kevään suururakkana ja pitäjän yhteinen talkoopäivä 11. toukokuuta

Vuosikokous valitsi Raimo Oksmanin jatkamaan Pro Kesälahti ry:n puheenjohtajana. Hallitukseen uutena jäsenenä tuli Taina Arvekari eroa pyytäneen Pekka Ketolaisen tilalle.
Muut hallituksen jäsenet ovat Emmi Pennanen, Erkki Lindeberg, Katri Haverinen, Marjatta Oksman, Jani Hämäläinen ja Sirpa Suomalainen. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja päättää taloudenhoidon järjestämisestä.
Nuoria hallituksen ulkopuolisina jäseninä edustavat Aada Haverinen ja Riikka Tynkkynen.
Hallituksessa on kaksi varajäsentä, jotka voivat aina halutessaan olla mukana kokouksissa. Airi Turunen jatkaa toisena varajäsenenä, ja Maija Astikainen tuli uutena toiseksi jäseneksi.

Yhdistyksen tämän vuoden päätähtäin on Kesälahti city mahaton, joka pidetään 24.-30. toukokuuta.
Tapahtuman valmistelut ovat hyvässä vaiheessa, ja tapahtuman päiväkohtaisen ohjelman sisältävä esite saadaan painosta jo maaliskuun aikana.
– Haastekampanjaa aletaan pyörittää pääsiäisen tietämillä, samoin viestivuorojen varausta, yhdistyksestä kerrotaan. Kesälahti city mahaton on Pro Kesälahti ry:n ja lukuisten yhteistyötahojen yhteinen mittava ja ennakkoluuloton voimannäyte.

Pro Kesälahti on ollut aktiivinen kesälahtelaisen mansikan brändäyksessä. Se haluaa tehdä paikkakunnan mansikkaa paremmin tunnetuksi.
– Kesälahti on yksi maan tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä mansikanviljelyalueista. Kesälahdella kypsyy noin 80 prosenttia koko Pohjois-Karjalan mansikkasadosta. Tämä tosiasia sekä edistykselliset marjanviljelijät ansaitsevat brändäyksen. Se onkin tomerasti saatu Pro Kesälahden johdolla käynnistettyä, ja tuloksia on nähtävillä jo tänä kesänä.

Kesälahden pitäjäneuvoston toiminta alkoi viime vuonna Pro Kesälahden alaisuudessa. Neuvosto toimii eri tahojen yhteistyöelimenä sekä pyrkii linjaamaan keskeisiä kehittämistarpeita muun muassa Kiteen kaupungin kumppanuuspöytään.
Pro Kesälahti haastaa sekä järjestöjä että yksittäisiä ihmisiä kantamaan kortensa kekoon Kesälahden talkoopäivänä, joka on suunniteltu pidettäväksi lauantaina 11. toukokuuta. Päätavoite on kohentaa yleisnäkymää ja yhteisiä paikkoja, jotta paikat olisivat kunnossa, kun kylä täyttyy Kesälahti city mahattoman osallistujista ja vieraista.

Viikon kysymys

Aloitatko syksyn tullen uuden harrastuksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...