0

Romanikulttuuri laulaen ja keskustellen tutuksi – Romales konsertoi Kesälahden koululla

Kesälahden koululla tiistaina esiintynyt Romales-yhtye sai oppilaat tarttumaan rytmiin ja täyttivät juhlasalin romanilaulujen sävelin.
Tällä kertaa 2-miehisenä esiintynyttä yhtyettä oli saapunut katsomaan salin täydeltä väkeä: Kesälahden koululaisten lisäksi myös Puhoksen ja Hutsin oppilaat.
Laulujen ohessa kerrottiin myös romanikulttuurista, sekä vastailtiin oppilaiden kysymyksiin. Yhtyeen tarkoituksena on kertoa musiikin välityksellä kulttuurin lisäksi muun muassa romanien historiasta ja tavoista.
Esiintymässä olleet Kalle Palm ja Jukka Kaurila kertoivat muun muassa soittaneensa jo vuosikymmenten ajan ja sanoivat esimerkiksi, ettei romanien tapoihin ole kuulunut kättelemien – on haluttu välttää tautien leviäminen.

Romales kiertää 2-3 miehisenä yhtyeenä kouluissa, päiväkodeissa ja vastaavissa paikoissa.
Esiintymisten tarkoituksena on ennakkoluulojen vähentäminen ja kuulijoiden tutustuttaminen toisenlaisiin ihmisiin, jotka ulkonäöstään huolimatta ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.
Todettuna on, että lapset eivät useinkaan tiedä romanikulttuurista paljoakaan, eikä myöskään sitä, että Suomen romanit ovat suomalaisia.
Tästä saatiin elävä esimerkki Kesälahdella, kun oppilaiden joukosta tiedusteltiin millaista esiintyjien kotimaassa.
– Asumme Suomessa ja olemme Suomen kansalaisia, ihan kuitenkin, keulahahmo Kalle Palm tuumasi.

Yhtye on kiertänyt kouluja ja päiväkoteja jo noin kolmenkymmenen vuoden aikana.
Vastaanoton kerrotaan olleen myönteistä ja innostunutta.
– Tietoa ”tumman heimon” elämäntavoista halutaan saada, kunhan sitä tarjotaan.
Lapsena saatu oikea tieto vähentää ennakkoluuloja.
– Näin asennekasvatuksen kautta voimme lähestyä toisiamme romanina ja valtaväestönä.

Viikon kysymys

Äänestätkö eurovaaleissa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...