0

Kiteelle ylijäämäinen tulos – velkakin väheni ja palvelut kunnossa

Kiteen kaupungin johtaja Eeva-Liisa Auvinen tiedottaa, että kaupungin tulos pieneni edellisistä neljästä vuodesta ollen kuitenkin ylijäämäinen. Tilikauden tulos on ylijäämäinen 2,7 miljoonaa euroa ja velka väheni 3,2 miljoonaa euroa. Kaupungin nettomenot (toimintakate) kasvoivat 1,9 prosenttia edellisestä vuodesta. Toimintakate toteutui 0,9 miljoonaa euroa budjetoitua parempana.

Auvisen mukaan Kiteen palvelut olivat hyvässä kunnossa viime vuonna. Kaupunki panosti erityisesti yritystoiminnan ja elinkeinoelämän edellytysten parantamiseen sekä varhaiskasvatukseen.

Kiteen saama verorahoitus (verotulot ja valtionosuudet) väheni peräti 2,9 miljoonaa euroa. Kiteen verotulot, yhteensä 32,2 miljoonaa euroa, laskivat peräti 6,3  vuoteen prosenttia 2017 verrattuna. Kunnallisverotulot vähenivät 6,3 prosenttia.

Suurin osa kunnallisverotulojen vähenemisestä johtuu Auvisen mukaan siitä, että kunnille tilitettiin liikaa veroja vuonna 2017 ja niitä perittiin takaisin valtiolle loppuvuodesta. Veronsaajien jako-osuudet muuttuivat ja kuntien, myös Kiteen jako-osuus pieneni. Tämäkin näkyi loppuvuoden tilityksissä. Yhteisöverotulot, 2,1 miljoonaa euroa, vähenivät 16,4  prosenttia. Kiinteistöverotulot, 2,8 miljoonaa euroa kasvoivat 0,1 miljoonaa. Valtionosuudet pienenivät 2 prosenttia ollen 37,1 miljoonaa euroa.

Kiteen kaupungilla on kertynyttä ylijäämää 19,6 miljoonaa euroa, eli 1897 euroa/asukas.

Velkamäärä pieneni, sillä nettoinvestoinnit, 2,7 miljoonaa euroa, rahoitettiin kokonaan tulorahoituksella. Uutta velkaa ei otettu ja vanhoja velkoja vähennettiin suunnitelman mukaisesti.  Kiteen kaupungilla on velkaa vuoden 2018 lopussa 4,8 miljoonaa euroa eli 464 euroa/asukas.

 Vuosi 2018 vankistaa kaupungin taloutta. Voimassa olevan kaupunkistrategian mukaisesti talous pidetään hyvässä kunnossa.  Vaikka tulos oli viime vuodelta hyvä, tekemistä riittää.  Kaupungin päähuomio kohdennetaan erityisesti elinvoimaan ja työpaikkoihin, sillä kaupungin suurin haaste on korkea työttömyys. Palvelut halutaan pitää hyvässä kilpailukykyisessä kunnossa ja niitä halutaan kehittää. Tämä edellyttää taloudellisia resursseja. Kaupungin konserniin kuuluvat vuokrataloyhtiöt edellyttävät kaupungilta taloudellisia panoksia. Taloutta uhkaa vähenevä verorahoitus.

Tilinpäätös valmistuu kokonaisuudessaan maaliskuun loppuun mennessä, jolloin sitä analysoidaan tarkemmin.

Viikon kysymys

Äänestätkö eurovaaleissa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...