Liikenteessä kolaroitiin perjantaina Kesälahdella ja Punkaharjulla

Rekka päätyi penkkaan kuutostiellä Kesälahden kohdalla puoli kymmenen aikaan perjantai-iltana. 

Tyhjillään ollut puoliperävaunurekka oli ajanut etelästä kohti pohjoista ja lähtenyt heittelehtimään, päätyen vastaantulijoiden kaistan yli penkkaan keula tulosuuntaa kohti. Yhdistelmän perävaunu jäi osittain tielle tukkien osin etelään menevän kaistan. Poliisi jäi tilannepaikalle ohjaamaan liikennettä hinausauton tuloon saakka.

Rekassa oli ainoastaan kuljettaja, joka loukkaantui lievästi ja toimitettiin hoitoon. Paikalle lähetettiin pelastushenkilöstä Kesälahden paloasemalta ja paikalla kävi sekä ambulanssi että poliisipartio. 

Hieman ennen yhdeksää perjantai-iltana tapahtui kylkikolari Punkaharjulla valtatie 14:sta Harjutien risteyksessä. 
Edellä oleva henkilöauto aikoi kääntyä vasemmalle, mutta palasikin takasin oikealle kaistalle. Takana tullut auto törmäsi kääntyvän auton kylkeen. Kääntyvä auto oli ulkomaan rekisterissä.
Yksi henkilö loukkaantui lievästi. Toinen autoista romuttui pahoin. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä ja avusti ensihoitoa. Hälytys tehtävälle tuli klo 20:06.
Samaan aikaan tuli Vaahersalontielle Hälytys liikenneonnettomuudesta, mutta se osoittautui VT-14 tehtäväksi. Pelastuslaitos varmisti, ettei toista onnettomuutta ollut ajamalla Vaahersalontien läpi.

Onnettomuusautoissa oli yhteensä neljä henkilöä, joista yksi loukkaantui lievästi. Paikalle lähetettiin pelastushenkilöstöä Punkaharjun paloasemalta ja paikaalla kävi kaksi ambulanssia sekä yksi poliisipartio.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Kiinnostavatko eduskuntavaaliehdokkaiden haastattelut?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...