0

Postin palvelua tarvitaan

Postin jakelupalvelun heikentyminen on ollut kehityksen suuntana jo pitkään. Samaan aikaan kun hinnat ovat nousseet, niin toimitusajat ovat pidentyneet ja palvelulla alkaa olla jo kovin epävarma maine. Tärkeimpiä lähetyksiä ei enää oikein uskalla antaa Postin vietäväksi, vaan niiden perille meno on varmistettava muulla tavalla.
Punkaharjulla Postin jakelun aikataulut menivät äskettäin uusiksi kun paikkakunnalla toiminut jakelukeskus lakkautettiin ja sen toiminnot siirrettiin Savonlinnaan. Siirtovaiheessa ei Postissa osattu kertoa, miten muutos vaikuttaa jakelun aikatauluihin, mutta se tiedettiin, että muutoksia tulee.
Näin on käynyt. Kylillä ihmetellään kirjepostin ja lehtien ilta-aikaista jakelua ja yritykset ovat muutokset jälkeen vaikeuksissa. Puruvesi-lehdessä 7.3.2019 punkaharjulainen palveluyrittäjä kertoo, että paketit tulevat nyt useita tunteja aiempaa myöhemmin eikä tarkkaa ajankohtaa pystytä etukäteen kertomaan. Aiemmin yrittäjä sai hakea pakettinsa kylän omasta jakelukeskuksesta heti aamukahdeksalta.
Vielä toistaiseksi Postin asiakkaat ovat nielleet kiukkunsa ja ottaneet vastaan sen mitä annetaan. On kuitenkin selvää, että kehityksen suunta ei voi jatkua pitkään nykyisellään. Toivottavasti alalle saadaan Postin lisäksi muitakin toimijoita, että kilpailu korjaisi palvelun puutteet.
Jos näin ei käy, niin valtion on syytä puuttua omistamansa yhtiön tilanteeseen. Postilähetysten vähentyessä ja asutuksen harventuessa toimintaa on ymmärrettävästi vaikea saada liiketoiminnallisesti kannattavaksi, mutta se ei voi olla ainoa tavoite. Tuskin Postin jakelu on ollut kovin kannattavaa silloinkaan kun laitos on perustettu, mutta toiminta on nähty tärkeäksi ja sen vuoksi palvelu on pitänyt järjestää. Sähköisestä viestinnästä huolimatta postin luotettava toiminta on välttämätöntä edelleen.

Viikon kysymys

Äänestätkö eurovaaleissa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...