Hotelli Punkaharjun Mikko Lahtinen Luomukokki-kilpailun semifinaaliin

Hotelli Punkaharjussa työskentelevä Mikko Lahtinen on kilpaillut itsensä Luomukokki-kilpailun kuuden semifinalistin joukkoon.
Kilpailu järjestetään Fastfood & Cafe & Ravintola –messuilla Helsingissä 6.-7. maaliskuuta. Kilpailun tavoitteena on lisätä keittiöammattilaisten tietämystä kestävästä gastronomiasta ja luomusta.
Kilpailijoiden tehtävänä oli suunnitella luomukasvisruoka-annos kymmenelle hengelle. Valinnan tekivät kilpailun johtaja, lehtori Sampo Kantele liiketalousopisto Perhosta ja kilpailun päätuomari, keittiömestari Benjamin Frostell.
Semifinalisteista kolme kilpailijaa valikoituu varsinaiseen finaaliin maaliskuun 7. päivänä.

Reseptikilpailun tuomarit painottivat semifinalistien valinnassa annoksen raaka-aineiden yhteensopivuutta ja makujen harmoniaa. Kaikkien semifinalistien annoksissa oli käytetty luomutuotteita monipuolisesti.
Kilpailussa arvioidaan luomuruoan valmistusprosessia, esillepanoa, makua sekä kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja.
– Kilpailijoilta toivotaan innovatiivisuutta, mutta myös gastronomisesti klassiset periaatteet on hyvä hallita, kiteyttää kilpailun johtaja Sampo Kantele.
Semifinaaleissa ja finaalissa raaka-aineet valitsee ja toimittaa kilpailun järjestäjä. Kilpailijoita myös haastatellaan kilpailun kuluessa heidän luomuosaamisestaan.
– Luomukokin tulisi osata edistää luomuruoan näkyvyyttä sekä kestävää kehitystä ja arvioimme myös motivaatiota tähän, kertoo Sampo Kantele.
Vuoden Luomukokki -kilpailun järjestävät EkoCentria, Liiketalousopisto Perho ja Pro Luomu ry.

Viikon kysymys

Miellyttääkö vaalitulos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...