Vahingontorjuntatehtävät lisääntyivät Etelä-Savon pelastuslaitoksella viime vuonna – Savonlinnan ensivastetehtävissä myös merkittävä määrän kasvu

Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli viime vuonna yhteensä 3 947 tehtävää.

Vahingontorjuntatehtäviä vuonna 2018 oli 473 kappaletta, joka on huomattavasti enemmän kuin vuonna 2017, jolloin vahingontorjuntatehtäviä oli 216 kpl.

– Tämä voi selittyä sillä, että vuonna 2017 ei ollut isompia myrskyjä tai sään ääri-ilmiöitä, joista olisi aiheutunut tehtäväpiikkejä vahingontorjuntatehtävissä, Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan. 

Viime vuonna varsinkin alkuvuoden myrskyt ja kuiva kesä aiheuttivat runsaasti tehtäviä pelastuslaitokselle.

Yksittäisistä tehtävistä merkittävin oli Mäntyharjun Kinnissä tapahtunut kemikaalionnettomuus.

Pelastuslaitoksen tilaston mukaan ensivastetehtävät Savonlinnassa lisääntyivät viime vuonna merkittävästi. Ensivaste hälytettiin tehtäviin viime vuonna 151 kertaa, kun vastaava määrä edellisvuonna oli 101 kertaa ja sitä edellisenä 108.

Enonkoskella ensivastehälytyksiä oli viime vuonna 27. Määrä on pysynyt melko tasaisena, sillä vuonna 2017 ensivaste hälytettiin tehtäviin Enonkoskella 32 kertaa ja sitä edellisenä vuonna 25 kertaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Joko lunta on maassa riittävästi

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...